Vuoden 2014 tulot ja menot meidän perheessä

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut tarkemmin siitä kuinka paljon meidän nelihenkisessä perheessä menee rahaa kuukaudessa.

Tämän jälkeenkin olemme jatkaneet tarkasti tulojen ja menojen seuraamista merkitsemällä kaikki menot ja myös tulot Exceliin.

Viime vuoden tärkein luku on oikeastaan tulojen ja menojen vähennyslasku. Keskimäärin meillä jäi viime vuonna ylimääräistä rahaa 740 euroa kuukaudessa. Käytännössä nämä rahat ovat menneet kokonaan sijoituksiin eli säästöön rahaa ei ole jäänyt. Muutenkaan meillä ei ole käytännössä minkäänlaista vararahastoa tällä hetkellä mikä on toki huono asia.

Jostain ihmeen syystä merkitsen menoihin kaikki muut asiat paitsi kuukausittain tekemäni sijoitukset. Olen perustellut tätä itselleni sillä, että sijoitukset eivät ole menoja, vaan ne ovat vaan toiseen paikkaan siirrettyjä rahoja. Toisaalta taas suhtaudun sijoituksiin siten, että en varmasti myy niitä tässä vaiheessa minkään syyn takia. Tämän takia voisi olla ihan paikallaan merkitä myös sijoitukset menoihin, koska ne rahat eivät ole käytössä normaalissa arjessa.

Palkkatuloja saimme keskimäärin 4992,55 euroa kuukaudessa. Tämä sisältää myös lomarahat ja satunnaiset ylityöt, matkakorvaukset yms. Adsense- ja Affiliate –tuloja saimme keskimäärin 485,81 euroa kuukaudessa. Muita tuloja olivat lapsilisät, lasten vanhojen harrastusvälineiden myymiset ja veronpalautukset.

Adsense- ja Affiliate –tulojen verotuksen olen ratkaissut siten, että ilmoitan ne aina muutosverokortilla. Näin tulen maksamaan lisäveroja tänä vuonna viime vuoden tuloista. Tämän takia viime vuoden menoissa näkyy vuoden 2013 mainostuloista tulleet veromätkyt.

Suurin yksittäinen menoero oli asunto, johon meni keskimäärin 1252 euroa kuukaudessa. Rahaa olisi mennyt enemmänkin ilman lyhennysvapaata. Toiseksi suurin menoerä oli ruokakaupan menot, joihin meni keskimäärin 1008,29 euroa Lidlistä asioimisesta huolimatta.

Kolmanneksi suurin menoerä oli auto, johon meni kaikkiaan 426,44 euroa kuukaudessa. Tämä sisältää polttoaineen lisäksi muutkin kulut kuten huollot ja vakuutukset. Arvonalentumista luku ei kuitenkaan sisällä.

Lapsen ykkösharrastukseen, johon sijoitustavoitteni perustuu, meni rahaa keskimäärin 327,25 euroa kuukaudessa mikä on yllättävän vähän. Tämä ei kuitenkaan sisällä kaikkia kuluja kuten polttoaineita tai kisareissujen ruokia.

Kaikkiaan vuosi meni joka tapauksessa ihan hyvin. Pysyin tavoitteessani ja rahat riittivät normaalin arjen pyörittämiseen. Tämä vaati kuitenkin kolmen kuukauden lyhennysvapaan ottamisen asuntolainasta.

Olen pyöritellyt mielessäni perheemme taloutta pohtiessa muun muassa säästämisen merkitystä. Olen kuitenkin koko ajan kallistumassa muunnetun sananlaskun ”Ei ne pienet menot vaan suuret tulot” kannalle.

Toisin sanoen keskityn mieluummin elämässäni ajattelemaan sitä miten voisimme tienata enemmän kuin sitä miten voisimme säästää enemmän. Toki haluan pitää kohtuuden tässä eli esimerkiksi ylitöitä en haluaisi tehdä rahan takia.

Kommentit

  1. Säästäjä says

    Noista menoista vielä kommenttina, että kuuluuko tonniin kuussa syöminen työpaikkaruokalassa tms? Vai teettekö kotona ruokaa kerralla isoja annoksia ja viette töihin mukaan? Jälkimmäisellä tavalla ainakin säästää ihan mukavasti eikä laadustakaan tarvitse tinkiä. Kysyn siksi että, tonni kuulostaa vaan melko suurelle summalle! 🙂 Ilmeisesti siihen kuuluu myös kaikki muu ruokakaupasta hankittava (pesuaineet yms.)

    Jos palkankorotukset ovat tiukassa niin yritä tinkiä puhelinetua ja firman maksamaa nettiyhteyttä kotiin.

    • Piensijoittaja says

      Syömme molemmat pääsääntöisesti töissä jotain kotoa vietyä ruokaa. Nämä kulut näkyvät tuossa noin 1 000 eurossa. Jos syömme lounaan jossakin ravintolassa, niin sitä emme laske ruokakuluihin.

      Ruokakuluihin kuuluu tosiaan kaikki pesuaineet yms, jotka hankitaan ruokaostosten yhteydessä.

      Minunkin mielestäni tonni kuussa ruokaan on liikaa. Toisaalta en jaksa alkaa säätämään sen kanssa liikaa nyt kun varsinaista pakkoa ei ole. Palkankorotuksen sain hiljattain ja puhelinetu ja nettiyhteys tulevat työn puolesta.

      Ei auta kuin yrittää saada hinattua affiliate-tuloja suuremmiksi tässä pikkuhiljaa.

  2. jorma says

    Itse olen noudattanut periaatetta suuret tulot ja pienet menot 5hengen taloutemme tienaa 6500 eur/kk bruttona ja yhteensä. Lapset harrastaa jalkapalloa ja me perheenä kotimaan matkailua asuntoautolla. Velkarahalla ostettua omakotitaloa on maksettavana vielä 30 keur. Autot on vanhoja mutta toimivia muuten elämme kaikin puolin normaalisti. Säästössä n. 30 keur ja lisää säästyy n.2000 eur kuukaudessa. Rahaa alkoi jäämään heti kun kyllästyin suomen verotukseen ja aloin ajattelemaan kuinka paljon joka asiasta joutuu maksamaan valtiolle ja kuinka paljon se maksaisi ilman veroja sekä joka kerta jotain ostaessa kuvittelen jyrki kataisen nauravan ja sullovan minun palkkaani pulleisiin taskuihinsa 🙂 (ei tule paljoa törsäiltyä). Aikanaan kun on tarpeeksi säästöjä niin pakataan kimpsut ja kampsut ja lähdetään pois eu:sta.

    • Piensijoittaja says

      Kertomasi kaltaiset tarinat saavat epäilemään, että meidän perheessä on joku mystinen reikä johon raha katoaa. En vaan ymmärrä miten 6500 euron bruttotuloilla pystyy säästämään 2000 euroa kuukaudessa.

      Ja tällä en tarkoita mitään negatiivista. Päinvastoin, kunnioitan tätä!

      • jorma says

        siinä vaiheessa kun kyllästyin tuohon verojen maksamiseen niin aloin pihistellä joka asiassa (ehkä vähän sairaalloisesti) mutta rahaa säästyy kyllä. Talo lämmitetään käyttövettä myöten omilla puilla, autot seisonnassa aina kun taloudellisesti järkevää, puhelimissa halvin ja hitain netti ja whatsappi käytössä lasku reilu 10eur/2kk. Ravintoloissa ei käydä eikä käytetä takseja, pystyn käytännössä tekemään kaiken itse jolloin ei tarvitse ostaa palveluja keltään varaosat ja tarvikkeet aina halvimmasta paikasta tai käytettynä, kaikessa säästetään jne.. Täytyy myöntää että tuo säästely kyllä tuntuu välillä hullulta mutta on mukava tietää että töiden loppuessakin pärjää.
        Nykyihmisellä on niin paljon kaikkea turhaa että keinoja kyllä löytyy. Toivottavasti vaan osaan lopettaa tän säästelyn sitten kun massia on tarpeeksi. 🙂

  3. Hyvä postaus!

    Oman talouden tila on oikeastaan täysin riippumaton tuloista. Mitkään tulot eivät riitä, jos asennetta ei löydy. Asenne on kaikki kaikessa: tulot on pakko olla suuremmat tai vähintäin yhtä suuret kuin menot. Ei ole muuta tietä!

    Jos puhutaan erästä, johon jokainen voi parhaiten ja nopeimmin vaikuttaa, se on menot. Säästökohteita on runsaasti. Toisin kuin kirjoittajan postauksesta voi rivien välistä lukea, säästäminen ei asenteena vie tuloja alas, vaan luo kummasti lisäarvoa valinnoille. Se ei siis ole ikävää, vaan hieno valinta!

    Kun asenteeseen lisää suunnittelun ja kurinalaisuuden löytää toistuvista päivittäisistä pikkumenoista hyviä säästökohteita. Tällaisia ovat esim. ruokaostokset, jotka pystyy saamaan huomattavasti alemmiksi suunnittelulla ja tekemällä itse.

    Lisäksi tällä tavalla hankittu ravinto on terveellistä, koska se on suunniteltua. Olen itse tässä onnistunut ilman taloudellista pakkoa ja aion pysyä valitsemallani tiellä. Tyhmä maksaa enemmän ja jättää esim. tarjoukset käyttämättä.

    Asenne on todella tärkeätä, koska Suomi on kulutusyhteiskunta, jossa viestintä tarjoaa joka päivä uutta ja kivaa ostettavaa. Vaatii ryhtiä pitää esim. samaa puhelinta 5 vuotta, eikä vaihtaa vuoden välein.

    Vähän ihmettelin kirjoittajan mainintaa lyhennysvapaista ja toisaalta tehdyistä sijoituksista.
    Itse karsastan menojen siirtoa kauemmas tulevaisuuteen ja suosisin sen sijaan vaikka liian aikaista maksamista (sijoitusten kustannuksella), koska sijoittaminen asuntoon on pitkällä juoksulla tuottavaa ja pieniriskistä, ainakin muuttovoittoalueilla.

    Affiliate toiminta on hyvä keino hankkia lisätuloja, varsinkin nyt kun Suomessakin on vihdoin hyviä alan palveluntarjoajia esim. AdService, NetBooster, Euroads, TradeTracker ja TradeDoubler.

    Affiliate toiminnan vaatimat investoinnit ovat yleensä pieniä, mutta se vaatii toisaalta paljon omaa työtä ja osaamista onnistuakseen. Joku on jopa pystynyt kehittämään siitä kokopäivätyön.

    Niinkuin tästäkin keskusteluketjusta näkee, pienistä puroista sekä tulo, että menopuolella syntyy oikealla asenteella ja suunnittelulla hyvää jälkeä!

Jätä kommentti

*