Työelämä

Työelämään liittyvät kirjoitukset.

Vahva irtisanomissuoja – hyvä vai huono asia?

Olen jo pitkään miettinyt onko Suomessa työsuhteissa noudatettava irtisanomissuoja loppujen lopuksi hyvä vai huono asia. Ihan näin alkuun täytyy tunnustaa, että olen kuvitellut Suomen irtisanomissuojan olevan erittäin vahva myös kansainvälisesti vertailtuna. Nopeasti asiaa selvittämällä näin ei kuitenkaan taidakaan olla. Tähän tulokseen päädyin esimerkiksi Taloussanomien uutisen perusteella. Ehkä olin verrannut mielessäni Suomen tilannetta USA:an, jossa irtisanomissuoja […]

Mietteitä etätyöstä tai oman yrityksen pyörittämisestä kotoa käsin

Teen jonkin verran etätöitä kotoa käsin tällä hetkellä. Lisäksi käytän useamman tunnin viikossa omien sivustojeni kanssa työskentelyyn. Tämän teen luonnollisesti kotona. Olenkin usein miettinyt olisiko kotoa käsin työskenteleminen vakituisesti mukavaa vai ei. Minulla on tähän vähän kaksijakoinen suhtautuminen. Nykyään teen etätöitä pääasiassa silloin jos minun pitää saada aikaan joku keskittymistä vaativa raportti tai esimerkiksi määritys. […]

Varsinaisen työn ja sivutyön yhdistäminen

Varsinainen työni on asiantuntijatehtävä lähellä IT-alaa olevassa tehtävässä kohtuullisen isossa yrityksessä. Tätä työtä teen tavallisesti pääasiassa arkisin klo 8-16 välillä. Tätä ”sivutyötäni” erilaisten sivustojen kanssa teen sitten iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. En ole töissä koskaan maininnut, että minulla on erilaisia sivustoja ja ansaitsen sivutuloja niiden avulla. Suoraan sanottuna en ole edes selvittänyt olenko toiminut väärin […]

Hyvä kunto auttaa myös työelämässä – miksi tähän ei panosteta?

Varmaan jokainen meistä, joka on ollut sekä hyvässä tai ainakin kohtuullisessa fyysisessä kunnossa ja huonossa kunnossa, allekirjoittaa sen, että hyvä yleiskunto vaikuttaa todella paljon töissä jaksamiseen. Itse olen ainakin tehnyt vuosien varrella tosielämän testiä aiheen suhteen. Näin uskallankin olla vahvasti sitä mieltä, että hyvä yleiskunto todella auttaa jaksamaan myös töissä. Nyt kun yleiskuntoni on hyvä, […]

Laina- ja sijoitusneuvottelut siirtyvät verkkoon – työelämä muuttuu

Luin Talouselämän numerosta 5/2015 artikkelin otsikolla Pankkineuvottelut siirtyvät verkkoon. Artikkelissa kerrottiin kuinka Danske Bankin, OP:n ja Nordean asiakkaat voivat käydä laina- ja sijoitusneuvotteluja verkossa. Artikkelin mukaan Danske Bankin etukäteen sovituista neuvotteluista jo neljännes käydään verkossa. Palvelu on avattu vuonna 2013. OP:ssa verkkoneuvottelun käyttö on puolestaan artikkelin mukaan vähäistä. Syyksi tälle mainittiin käytettävyys. Ensimmäinen huomio artikkelista […]