Päivittäessäni viimeksi sijoitusteni tilannetta sivuille aloin (jälleen kerran) miettimään sijoitusteni hajaantumista ihan liian moneen kohteeseen. Uusille lukijoille tiedoksi, että minulla on sijoituksissa kiinni reilut 20 000 euroa. Nämä ovat jakaantuneet 10 osakkeeseen, 10 passiiviseen rahastoon, kahteen aktiiviseen rahastoon ja 12 ETF:ään. Keskimäärin minulla on siis rahaa kiinni vajaa 600 euroa / sijoitus.
Mitään järkeähän tässä ei ole, mutta kokeileva luonne ja alkuinnostus olivat tässäkin tapauksessa huono yhdistelmä.
Miksi tässä ei ole järkeä?
Mikäli nyt joku lukija sattuu ihmettelemään tässä vaiheessa miksi sijoituksia ei kannata jakaa näin laajasti, niin perustelen asiaa niin kuin olen sen itse ymmärtänyt.
- Osakkeita ei kannata ostaa liian pienellä summalla, koska tällöin kaupankäyntikulut vievät suhteettoman suuren osan ostosta.
- Sama koskee tietenkin kaikkia muitakin ostoja, joista peritään tietty euromääräinen rahasumma. Omissa ETF:ssä tämä ei ole ongelma, koska Nordnetin kuukausisäästön kautta ostoista ei mene kuluja.
- ETF:n myynnistä tulee kuitenkin kuluja. Näin esimerkiksi liian pienistä omistuksista mahdollinen voitosta menee helposti liian suuri osuus ihan kuluihin.
- Omistamalla kaikkea mahdollista on toki hajautus kunnossa. Toisaalta taas omistamalla kaikkea mahdollista osa omistuksista tulee varmasti laskemaan ja osa nousemaan. Näin mahdollisuus keskimääräistä suurempiin voittoihin on tavallaan estetty jo valitsemalla kaikki mahdolliset. Esimerkiksi Buffet käsittääkseni yrittää toimia eri tavalla eli keskittämällä omistuksiaan mahdollisimman tarkoin valittuihin, pieneen määrään yrityksiä.
Hajauttaminen on kunnossa vai onko sittenkään?
Jos nyt hakee jotain positiivista tilanteesta, niin tarkemmin ajattelematta voisin väittää hajautuksen olevan ainakin kunnossa.
Kun tätä miettii kuitenkin hetken, niin tämäkin alkaa epäilyttää. Esimerkiksi sijoituksistani on yli 20% kiinni Venäjässä ja kehittyvissä maissa. Näin pelkään, että liian suuri osa omistuksistani on aika riskialttiissa sijoituksissa.
Myynnit eivät ole ratkaisu
Voisin toki laittaa tilanteen kuntoon myymällä pois turhiksi katsomiani sijoituksia. Tämäkään ei olisi kuitenkaan järkevää, koska myynnistäkin tulee yleensä kuluja. ETF:ssä tämä korostuu, koska etenkin niissä minulla on vielä hyvin vähän kiinni rahaa yksittäisissä ETF:ssä. Lisäksi esimerkiksi ainakin Seligsonin indeksirahastoissa myynnin yhteydessä perittävä osuus vaihteli sen mukaan kuinka kauan rahastoa on omistanut.
Olenkin päättänyt jatkaa valitsemallani tiellä niin kauan kun minulla on kiinni yksittäisessä sijoituksessa kiinni tarpeeksi rahaa. Näin etenkin ETF-rahastot voi sitten myydä sopivassa vaiheessa.
Pidemmän tähtäimen suunnitelmien tekemistä hankaloittaa se, että en tiedä milloin tarvitsen sijoittamiani rahoja. Periaatteessa suhtaudun niihin siten, että en myisi sijoituksia ”koskaan”. Toisaalta taas suurin motivaationi sijoittamiselle on pystyä maksamaan lapsen harrastus sen kallistuessa vuonna 2019.
Voisiko tässä olla kuitenkin logiikkaa jos myynnit voisi ajoittaa vapaasti?
Ihmisellä on tapana yrittää kääntää oma toimintaansa jollain tavalla loogiseksi. Tältä pohjalta aloin miettimään voisiko tämmöisessä kaiken omistamisessa olla kuitenkin järkeä.
Tunnetusti oikean ostoajankohdan valitseminen on hyvin hankalaa, jos oston tekee yhdellä kertaa. Tämän takia ostoja suositellaankin yleisesti hajauttamaan myös ajallisesti.
Myyntien suhteen tilanne on kuitenkin mielestäni vähän toinen. Jos myynnin ajankohdan pystyy valitsemaan vapaasti muuten kuin rahantarpeen takia, voi myynnin ajoittaa ainakin itselle tyydyttävälle tasolle.
Tällä tarkoitan sitä, että meistä kukaan ei taida pystyä ennustamaan esimerkiksi sitä missä tilanteessa Venäjään, Koreaan tai vaikka Japaniin keskittyvät sijoitukseni ovat 5:n, 10:n tai 20:n vuoden päästä. Luultavasti joku näistä sijoituksista on kuitenkin noussut hyvin esimerkiksi 10 vuoden päästä ja joku toinen 20 vuoden päästä.
Jos päätänkin valita myynneille jonkun tietyn tuottotason, voisi kuvitella että saisin jossakin vaiheessa myytyä omistuksiani hyvällä tuotolla. Toki tässäkin on vaarana se, että myynnin jälkeen kyseisen sijoituksen arvo nousee edelleen ja häviäisin tällä tavalla rahaa.
Toinen ongelma tulee tietenkin siitä, että mitä sitten tekisin myynneistä saaduilla tuloilla. Luultavasti aloittaisin saman oravanpyörän uudestaan, joten ei tässäkään taida olla mitään järkeä…
Yhteenveto: näillä mennään…
Tämän pohdinnan seurauksena tulin taas kerran siihen tulokseen, että jatkan toistaiseksi valitsemallani tiellä. Jos vuonna 2019 selviää, että minun ei tarvitse myydä sijoituksia lapsen harrastuksen takia, alan myymään ylimääräistä roskaa pois pikkuhiljaa sopivassa markkinatilanteessa.
Tulevaisuudesta ajattelen siten, että myyntien myötä alan miettimään tarkemmin salkkuni painotuksia. Jonkinlainen haavekuva minulla on, että tulevaisuudessa salkkuni koostuisi seuraavasti: 50% indeksirahastoja, 30% hyvin valittuja, hyvää osinkotuottoa tarjoavia arvoyhtiöitä tyyliin Nordea ja 20% kehittyvillä markkinoilla ETF-rahastojen muodossa.
Vähän voin viedä omistuksiani tähän suuntaan jo nyt valitsemalla mahdollisimman huolellisesti osakeostojani. Oikeastaan Nordea on se esimerkki mihin suuntaan haluaisin viedä omistuksiani.
Jätä kommentti