Optikon kokemuksia Revenion Icare silmänpainemittarista

Revenio ja etenkin sen terveysteknologia-segmentti on saanut paljon näkyvyyttä ja keskustelua aikaan vahvan kurssinousun ansiosta. Kovin monella keskusteluun osallistuneella ei tunnu kuitenkaan olevan enemmälti tietämystä Revenion Icare -silmänpainemittarista.

Päätinkin pyytää tuttavapiiriin kuuluvan optikon kirjoittamaan omia kokemuksiaan ja näkemyksiään Icaren silmänpainemittarista.

Revenio kiinnosta myös itseänikin. Ostin Revenion osaketta elokuussa 2013 noin kahdeksan euron hintaan, joten tuottoprosentti on ollut mukava 42,95% jo tässä ajassa. Harmi vaan, että tässä(kin) tapauksessa ostettava määrä oli säälittävän pieni.

Alla optikon kokemuksia silmänpainemittareista.

Mihin optikko käyttää silmänpainemittaria?

Optikko käyttää Icare silmänpainemittaria tai jotain toista silmänpainemittaria näöntutkimuksen yhteydessä silmänpaineen mittaukseen. Jos optikon mittauksessa saadaan viitearvojen ulkopuolella oleva arvo, lähetetään asiakas silmälääkärin vastaanotolle tutkimuksiin. Optikko ei siis tee painearvon perusteella diagnoosia, vaan lähettää asiakkaan lisätutkimuksiin silmälääkärille.

Käytännössä silmänpaineenmittaus tehdään aina ainakin yli 40-vuotiaille potilaille. Mittaus tehdään näöntarkastuksen yhteydessä, jotta henkilöt, joilla on viitearvojen ulkopuolella oleva silmänpaine, osattaisiin ohjata lisätutkimuksiin.

Tavallaan tätä voisi rinnastaa sairaanhoitajien tekemiin verenpainemittauksiin. Tällöinkin asiakkaat, joilla on kohonnut verenpaine, lähetetään lääkärin vastaanotolle.

Mielestäni Icare-mittari soveltuu ihan hyvin seulontamittauksiin, joiden pohjalta voidaan lähettää henkilö jatkotutkimuksiin silmälääkärille.

Pitää kuitenkin muistaa että silmänpaine vaihtelee suuresti eri vuorokauden aikoina. Tämä takia pelkällä silmäpaineen mittaamisella ei löydetä kaikkia riskiryhmään kuuluvia asiakkaita.

Silmänpainetauti ja diagnoosi

Silmänpainetauti on silmän näköhermoa vaurioittavaa sairaus, joka voi hoitamattomana johtaa sokeutumiseen. Maailmanlaajuisesti silmänpainetauti on toiseksi yleisin sokeuden aiheuttaja.

Suomessa silmänpainetautia sairastaa noin 80 000 ihmistä. On myös arvioitu, että länsimaissa vain puolet silmänpainetautia eli glaukooma sairastavista ihmisistä tietää sairastavansa sitä.

Tämä johtuu varmasti siitä, että tauti on usein alkuvaiheessa oireeton. Se ei siis aiheuta minkäänlaista kipua tai särkyä silmään.

Tämän johdosta säännöllinen seuranta 40 ikävuoden jälkeen on todella tärkeää. Riski sairastua glaukoomaan kasvaa iän myötä.

Silmänpainetaudin eli glaukooman diagnoosia ei kuitenkaan koskaan tehdä pelkän silmänpaineen lukeman perusteella, vaan silmälääkäri tekee sen perusteellisen silmätutkimuksen jälkeen.

Mittarin käyttö ei siis poista millään tavalla silmälääkärissä käynnin tarvetta.

Optikon kokemukset Icare silmänpainemittarista

Olen käyttänyt laskujeni mukaan Icare silmänpainemittaria lähes kymmenen vuoden ajan. Sitä ennen käytin silmänpainemittaukseen Keelerin mittaria joka oli niin sanottu “ilmapuhku-mittari”.

Itse en henkilökohtaisesti pitänyt Keelerin mittarin silmään aiheuttamasta ilmasuihkusta. Luonnollisesti omatkin silmänpaineeni on tutkittu usein ja koin mittauksen joka kerta epämiellyttäväksi. Myös monilta asiakkailta tuli samansuuntaista palautetta.

Icarella mittaus tuntui heti itsestäni luontevalta ja omien asiakkaiden kommentit ovat olleet positiivisia mittauksen jälkeen.

Mittaus on nopea ja helppo tehdä ja mittari on tarkka. Lisäksi tutkimus on asiakkaalle kivuton.

Mitään tilastotietoa minulla ei ole siitä kuinka moni suomalainen optikko käyttää Icaren mittaria. Ainakin kaikissa niissä liikkeissä, joissa olen viime vuosina työskennellyt, on ollut käytössä nimenomaan Icaren silmänpainemittari. Lisäksi lähes kaikki tutut kollegat käyttävät Icaren mittaria.

Itse meinaan käyttää jatkossakin ehdottomasti Icaren mittaria, enkä keksi oikeastaan mitään syytä miksi vaihtaisin toiseen mittariin.

Niissä liikkeissä, joissa olen työskennelyt, ovat silmälääkärit käyttäneet Icaren mittaria vaihtelevasti. Osa lääkäreistä käyttää pääsääntöisesti Icarea, mutta suurempi osa käyttää kuitenkin silmän puuduttamisen vaativaa kontaktitonometria.

Käsittääkseni Icaren mittari on käytössä myös joissakin terveyskeskuksissa. Mielestäni mittari soveltuukin sinne loistavasti paineenseurannan mittauksen helppouden vuoksi. Positiivista on myös se, että silmänpintaa ei tarvitse puuduttaa ennen mittausta.

Tänä aikana kun olen käyttänyt Icaren silmänpainemittareita, ei niissä ole koskaan ollut mitään vikaa tai huollontarvetta. Kaikki käyttämäni mittarit ovat olleet korkeintaan viisi vuotta vanhoja, joten tämäkin selittänee viattomuutta. Joka tapauksessa Icaren mittari on käsittääkseni hyvin kestävä eikä siinä ole helposti rikkoutuvia tai säännöllisesti vaihtoa kaipaavia osia.

Optikkoliikkeille kuluja syntyy mittarin hinnan lisäksi antureista

Optikkoliikkeen kannalta kuluja syntyy kertakäyttöisten mitta-antureiden takia. Mittauksessa käytettävät anturit ovat tosiaan kertakäyttöisiä. Ainakin niissä liikkeissä, joissa olen työskennellyt, on anturit myös ehdottomasti heitetty roskiin käytön jälkeen.

En muista tarkalleen kuinka paljon anturit maksavat kappaleelta, mutta muistelisin hinnan olevan noin 0,5-1 euron välillä. Optikoille mittareiden ja antureiden jälleenmyyjänä toimii Kahiko Oy. Käsittääkseni silmälääkärit ja eläinlääkärit ostavat mittarinsa ja anturinsa eripaikasta.

Kotimittaukseen suunniteltu Icare One

Icarelta löytyy myös kotimittaukseen suunniteltu Icare One silmänpainemittari. Tämä ei ole kuitenkaan minulle samalla tavalla tuttu laite kuin ammattilaisten käyttöön tarkoitettu mittari on.

Kotikäyttöön suunnitellulla mittarilla ei näy tarkkaa painearvoa, vaan mittari näyttää painetason. Käsittääkseni mittari soveltuukin kotona tehtävään seurantaan siten että mittarilla voidaan seurata pysyykö paine tietyllä tasolla. Lisäksi mittarilla pystytään tekemään vuorokausiseurantaa eli seuraamaan miten paine vaihtelee päivän aikana.

Kyseinen mittari ei kuitenkaan poista säännöllistä silmälääkärissä käynnin tarvetta. Silmänpainetautipotilaita seurataan myös muun muassa silmäpohjasta näköhermon pään tilannetta ja näkökenttiä.

Revenion Icare-mittarin tulevaisuudesta?

Suomalaiset optikkoliikkeet eivät ole mikään kultakaivos ajatellen Icaren myynnistä tulevaa tuottoa. Optikkoliikkeitä on varsin rajallinen määrä Suomessa, eikä laitekanta vaadi uusimista esimerkiksi kolmen vuoden välein. Toki antureista tulee säännöllistä kauppaa koko ajan.

Luonnolisesti Revenio ei kuitenkaan keskity pelkästään Suomen markkinoihin.

Kotimittaukseen soveltuvan Icare One mittarin tulevaisuutta en osaa arvioida. Voi toki olla, että kotimittaus lyö tässäkin asiassa läpi samalla tavalla kuin verenpainemittareissa.

Tässä on kuitenkin muistettava, että nykytietämyksen ja hoitokäytänteiden mukaan lähes puolet silmänpainetaudeista on normaalipaineisia tautimuotoja. Vaikka kotimittarilla saataisiinkin normaalit arvot, ei se poista silmänpainetaudin mahdollisuutta.

Luultavasti Icare One mittari ostetaankin kotiin silmänpainetaudin toteamisen jälkeen painetasojen seuraamista varten.

Jätä kommentti

*