Lasten harrastukset ovat liian kalliita – mikä avuksi?

Huomasin Amppareista joku viikko sitten Demokraarin jutun Rahastus lasten harrastuksilla meni överiksi – maksuilla vuokraa perheasunnon Ullanlinnasta.

Jutussa on nostettu poimintoja SDP:n viestintävastaava Dimitri Qvintuksen blogikirjoituksesta Iltalehdestä.

Tiivistettynä jutun pääsanoma on mielestäni seuraavassa lauseessa.

“Hänen mielestään lasten yhtäläiset harrastusmahdollisuudet ovat tasa-arvokysymys siinä kuin sukupuolten välinenkin tasa-arvo.”

Jutussa käytetään esimerkkinä Ylen haastattelussa ollutta helsinkiläisperhettä, jossa on yksi jalkapalloa ja kaksi jääkiekkoa pelaavaa poikaa. Kyseisen perheen lasten harrastuksiin menee 19 000 euroa vuodessa eli noin 1 600 euroa kuukaudessa.

Allekirjoitan kirjoituksen huolen harrastusten korkeista maksuista täysin. Ideaalitilanteessa jokainen lapsi voisi harrastaa juuri sitä lajia mitä hän haluaa ja kustannukset pysyisivät kohtuullisena. Toki samalla idealistisella linjalla jatkaessa jokaisella perheellä olisi varaa laadukkaaseen ruokaan jne…

Mielestäni kirjoituksessa oli kuitenkin yksi paha ongelma liittyen otsikkoon, joka ei vastannut sisältöä eikä pitänyt mielestäni paikkaansa.

Väite siitä, että rahastus lasten harrastuksilla olisi mennyt överiksi, ei ole mielestäni kestävä. Itsellänikin on kallista harrastusta harrastava lapsi. Valitettavasti ainakaan meidän harrastuksella ei kuitenkaan pääse mikään taho rahastamaan. Valmentajille kyllä maksetaan palkkaa, mutta rahastukseksi tätä ei pääse sanomaan. En voi oikein myöskään vaatia valtiota vähentämään polttoaineveroa tai hotelleita tarjoamaan halvempaa majoitusta tai ruokaa osallistuakseen meidän perheen harrastusten kustannuksiin. Myös harjoittelupaikkojen pyörittäminen maksaa.

Toisin sanoen miten laskea kustannuksia, jos jokainen yksittäinen kustannus on sinällään kohtuullinen? Yhdessä näistä muodostuu kuitenkin summa, joka monelle perheelle liian suuri.

Itse olen myös siinä käsityksessä että ainakaan pienempien lajien seurat eivät todellakaan rahasta lapsia. Päinvastoin, seurojen läpi kulkee juuri se raha joka riittää toiminnan pyörittämiseen.

Lisäksi ainakin itse olen siinä uskossa, että liikuntapaikkojen pitämiselläkään ei oikein pääse rahastamaan.

Kirjoituksessa ei myöskään annettu mitään konkreettisia neuvoja siihen miten harrastuksista saisi halvempaa. Luonnollisesti tähän ei myöskään ole mitään yksiselitteistä vastausta.

Miksi lapsi ei sitten harrasta jotain halvempaa lajia?

Monesti etenkin lapsettomien ihmisten kanssa keskustellessa lapsen harrastusten kustannuksista esiin tulee sinällään järkevä kysymys liittyen siihen onko lapsen sitten pakko harrastaa jotain kallista harrastusta. On helppoa ajatella yksioikoisesti, että voihan lapsi harrastaa jotain halpaakin lajia.

Tässä on kuitenkin yksi ongelma eli hämmästyttävän pienikin lapsi osaa itse päättää mitä lajia hän haluaa harrastaa. Lisäksi moneen lajiin edetään hyvin huomaamattomasti. Ensin käydään kokeilemassa mieluista harrastusta kodin lähellä ja yhtäkkiä huomataankin harrastuksen vieneen mennessään. Tällöin mukaan tulee helposti vaikka ulkomaan leirit jne lajista riippuen.

Lisäksi halvan lajin valinta näin yleisestikin on aika hankalaa. Esimerkiksi jalkapallo tai hiihto tuntuvat halvoilta harrastuksilta, mutta näin ei taida olla.

Kulttuurin muutos ja vanhempien yhteistyö

Mielestäni harrastuksen kustannusten kohtuullistaminen vaatisi todellisen kulttuurimuutoksen urheilussa.

Periaatteessahan jokainen lapsi harrastaa jotakin lajia, koska se on hauskaa. Urheilun tarkoitus on kuitenkin monien lasten mielestä myös kilpaileminen. Lapsen huomatessa harjoittelun merkityksen kilpailutuloksiin, ollaan nopeasti pisteessä, jossa harrastuksen hinta alkaa nousta. Tällöin harjoittelun määrää lisätään ja yleensä myös mukaan tulee parempien olosuhteiden etsiminen.

Vanhempana tähän tarjoaa mielellään myös mahdollisuuden. Ainakaan itselläni motiivina tähän ei toimi kuvitelma siitä, että lapsesta tulisi oikeasti ammattilaisurheilija. Sen sijaan haluan lapseni oppivan, että menestys vaatii työtä. Lisäksi toivon hänen oppivan, että työtä tekemällä voi menestyä. Jos tämä opin pystyy viemään myöhemmin muuhun elämään, on se mielestäni hyvä asia.

Niin kauan kun seurassa on mukana tällä motiivilla varustettuja lapsia ja vanhempia, on kustannuksilla taipumus kasvaa.

Tätä tarkoitan sillä, että koko kulttuurin pitäisi muuttua, jotta harrastamisesta tulisi yleisesti halvempaa. Tämä taas tarkoittaisi osaltaan myös sitä, että huippu-urheilun taso tulisi vääjäämättä laskemaan myös aikuisten osalta.

Onkin varmasti naivia ajatella, että koko kulttuuri voisi muuttua. Tämän sijaan olisi hyvä, että samalla tavalla ajattelevien vanhempien ja lasten pitäisi löytää yhteiset seurat.

Voisin kuvitella, että tässäkin maassa olisi tilausta urheiluseuroille, joiden perusajatuksena olisi kustannusten pitäminen kohtuullisina.

Erityisten seurojen lisäksi isoissa seuroissa lapsia voidaan jakaa harrastusryhmiin ja kilparyhmiin, mikä on erinomainen asia.

Yksi ongelma on myös, se että osa vanhemmista ei todellakaan ole valmiita tekemään esimerkiksi talkootyötä harrastuksen kustannusten laskemiseksi. Omien kokemusteni pohjalta tähän ei vaikuta myöskään suoraan perheen rahatilanne. Tarkoitan tällä sitä, että osa vanhemmista kokee harrastuksen liian kalliiksi heidän tuloilleen, mutta silti ajatus talkoista ei kiinnosta.

Yhteenvetona voisi siis sanoa, että harrastaminen on kallista kun halutaan oikeasti kehittyä. En usko myöskään tapahtuvan ihmettä, joka saisi tämmöisen harrastamisen halpenevan. Tilausta voisi olla kuitenkin myös eri tavalla ajatteleville seuroille.

Tähän loppuun on pakko sanoa, että tämä kirjoitus on kirjoitettu paljon harjoittelusta nauttivan ja erittäin motivoituneen lapsen vanhempana. Omakin ajatteluni voisi olla erilainen, jos lapsi vaan haluaisi käydä muutaman kerran viikossa jossakin kavereiden kanssa höntsäämässä.

Piensijoittaja.net - miksi tämä blogi on olemassa?

Blogi oli tarina tavallisen nelihenkisen perheen tuloista ja menoista, sijoittamisen aloittamisesta ja lapsen kalliin harrastuksen rahoittamisesta Adsense- ja affiliate-tuloja sijoittamalla. Vuosien varrella tähtäin on muuttunut ja nyt tavoite on raha tai mieluummin paljon rahaa. Lisäksi kirjoituksia myös web-analytiikasta, hakukoneoptimoinnista ja Google Analyticsistä.

Löydät Piensijoittajan myös Facebookista ja Twitteristä

Kommentit

  1. Kun Raimo Helminen ja Jari Kurri oli pikkujunnu taisi Ilvestä haastaa Tappara ja varsin hyvin haastoikin. Suomen kiekko alkoi ammattimaistumaan Rauno Korven Tapparan johdolla. Siellä sitä sitten kivuttiin kuuluisia Pispalan tahdon portaita. Portaat on tietojeni mukaan edelleen ilmaiseksi kavuttavissa, mutta junnuthan ei nykyään sellaisissa harjoittele, koska se holhousyhteiskunnamme liian vaarallista. Jäitä ja tekojääratoja pidettiin kunnossa tähän aikaan vuodesta.

    Harrastuksien hinnat ovat nousseet pitkälle kahdesta syystä. Harjoitusmäärät ovat nousseet suomalaisten huippulajeissa ammattimaiselle tasolle ja toiseksi poliittiset päätökset. Harjoitus määriksi ei enää riitä kolme kertaa vikkossa 1,5 h vaan tapahtumia on 5-6 kertaa viikko ja kesto voi olla 3-4 tuntia verryttelyineen ja lihashuoltoineen. Kuka tekee 24 tuntia viikossa vapaaehtoistyötä? Mikäli joku tekee niin verottajaa ainakin kiinnostaa hänen tekemisensä, mitä etuja siitä saa.

    Verottaja on muutenkin iskenyt kiilnsa harrastuksiin. Poltytoaine veron takia harrastuksiin siirtyminen maksaa ja paljon nämä on sitten kohtuullista korvata valmentajille. Edelleen kulöjetukset kisapaikoille ovat nousseet aivan huomasti. Raipen ollessa juniorina bensa litran taisi saada markalla, 1,5 auroa. Hinta on ainakin kymmen kertaistunut. Kiitos poliittisten päätösten.

    Muita kiiloja mm. energia verojen nosto, kiinteistöäverojen nostot muutamia mainitakseni. Nämä on sitten muuttuneet erittäin merkittäviski kuluiksi kuntien taloudessa, joka seurauksena niistä alettu periä maksuja ja alettu etsiä säästöjä. Säästöjä syntyy sulkemalla liikuntapaikka hiukan aikaisemmin, mm luistin- ja tekojää radat on nykyään aiempaa lyhyempään ylläpidettynä. Koulut ovat suljettuina “joulunpyhinä” ja “lomaiakoina” eikä edes siivous palveluja järjestetä, jonka seurauksena harraspaikat aktiiville on järjestettävä muualta. Samaten Heinäkuusta on muodostunut lomakuukausi, jonka aikana liikuntapaikkojen huolto ja käytettävyys on rajoitettu. Näihin on pitkälle johtanut valtion osuuksien leikkaukset ja verojen korotukset ja kunnan vastuiden lisääminen.

    Nämä on johtaneet siihen tilanteeseen, että esimerkkinä Helsingissä ei ole niitä halpoja mahdollisuuksia. Mistään ei esimerkkinä tällä hetkellä taida löytyä kunnossapidettyä luistin rataa ja tekojäitäkin on suljettu. Kiekon harrastajilla ei ole muita vaihtoehtoja kuin siirtyä halliin, missä kilpailevat yhdessä taitoluistelijoiden kanssa jääajasta.

    Suurin harrastusten rahastja on tällä hetkellä valtio. Se on tehnyt hommasta kallista, jolloin mukaan tulee muutakin rahaa haistaneita.

  2. Piensijoittaja says:

    Terve
    Ensinnäkin on pakko kehua nykyisiäkin junnuja. Kyllä ainakin meillä lapsi treenaa perusfysiikkaa ihan metsässä tai jopa suolla juoksemalla. Samoin treeniryhmä harjoittelee myös tämmöisissä oloissa. Viittaan tällä kommentilla siis tuohon tahdon portaisiin.

    On totta, että valtio on helposti se suurin yksittäinen “rahastaja” junnujen harrastuksissa ja tulevaisuudessa tilanne voi vaan heikentyä. Jos esimerkiksi verotus muuttuu autoilun suhteen matkaperusteiseksi, maksaa meidän perhe vuosittain 5 000 – 10 000 kilometristä veroja, jotka ajetaan lasten harrastusten takia.

Jätä kommentti

*