Sijoitusten katsaus 6/2019 – puolen vuoden tuotto 3,65%

Kuten olen aiemmin kirjoittanutkin useasti, minulle ei sovi kuukausittainen puhumattakaan tiheämmästä sijoitusten tuoton seuraaminen. Olen kyllä harrastanut tätä aiemmin, mutta seurauksena on ollut turha sijoitusten myyminen ja uusien “osakepoimintojen” tekeminen, mikä on näkynyt tuotoissa.

Palasin takaisin markkinoille vuoden 2019 alussa ja nyt noin puolen vuoden jälkeen päätin ensimmäistä kertaa laskea miten sijoitukseni ovat tuottaneet. Toki olen satunnaisesti silmäillyt osakkeideni tilannetta, mutta esimerkiksi indeksirahastojen tuottoa en ole edes vilkaissut.

Nyt on siis hyvä aika tarkistaa tilanne ja jatkossa teen tämän noin puolen vuoden välein.

Yhteensä olen sijoittanut rahaa alkuvuoden aikana 20 399€ ja tällä hetkellä (11.6.2019) sijoitusteni arvo on 21 144€ osinkojen kanssa. Näin sijoitukseni ovat tuottaneet puolen vuoden aikana 3,65% mitä pidän kohtuullisena tuloksena.

Ennen kaikkea olen ylpeä siitä, että olen suunnilleen pyrkinyt noudattamaan viimeisintä sijoitussuunnitelmaani, vaikka osakkeiden osuus onkin tällä hetkellä paljon tavoiteltua suurempi. Tärkeintä on kuitenkin se, että en ole myynyt yhtään sijoituksiani pois jonkin hermoilun takia.

Jos Donald Trump ei olisi halunnut aloittaa kauppasotaa Kiinan kanssa, voisi tilanne olla paljon parempikin. Olen kuitenkin tilanteeseen tosiaan tässä vaiheessa ihan tyytyväinen.

Kun katsoo eri sijoitusmuotojen tuottoa, niin tilanne on seuraava:

  • Osakkeet 4,42%
  • Indeksirahastot 2,07%
  • Nordnet Smart -salkut 2,22 %
  • Aktiiviset rahastot 0,13%
  • ETF:t 0,19%

Tarkemmin sijoituksiani voi katsoa täältä: Osakesalkku, rahasto- ja ETF-sijoitukset

Alla muutamia poimintoja erityisen hyvistä ja erityisen huonoista sijoituksista. Ja tässä on toki enemmän kuin hyvä muistaa, että puolen vuoden perusteella ei kannattaisi tuomita vielä yhtään sijoitusta suuntaan tai toiseen.

Osakesijoitukset

Kaikkiaan olen sijoittanut osakkeisiin yhteensä 14 380€ ja tällä hetkellä niiden arvo on 15 016€ ja tuottoa on tullut tosiaan 4,4%. Osinkoja olen saanut puolen vuoden aikana 207€ ja näin ollen osinkojen osuus ostohinnasta on ollut 1,4%.

Paras sijoitus tähän mennessä on ollut Revenio noin 35% arvonnousulla osinko mukaan laskettuna. Vastaavasti huonoin sijoitus on ollut uusi tuttavuus NEL, joka on miinuksella 30%. Lisäksi Nokia on miinuksella melkein -17% ja välillä ihmettelen miksi jaksan aina uudestaan ostaa tätä salkkuuni. No, käännekohta on varmasti lähellä, Surin mukaan 5G-verkkojen supersuhdanne on alkamassa ja Huawein tilanne sataa Nokian laariin jne jne…

Yllä olevista luvuista käy oikeastaan hyvin hajauttamisen hyvät ja huonot puolet. Kohtuullisella hajautuksella osakkeet ovat tuottaneet puolessa vuodessa 4,4% Jos olisin laittanut kaikki rahat Revenioon, olisi tuotto ollut komea ja laittamalla kaikki rahat NEL:iin olisi tappio ollut merkittävä.

No, tällä analysointikyvyllä on parempi kuitenkin hajauttaa. Silti on hyvä muistaa, että jos hajautat sijoituksia liikaa, on hyvin hankala päästä keskimääräistä kasvua parempiin tuottoihin. Toisaalta ammattimaisten salkunhoitajienkin on hankala saada rahastoista indeksiä parempaa tuottoa, joten jatketaan samalla linjalla.

Muut sijoitukset

Muista sijoituksista parhaiten on tuottanut ETF-kuukausisäästössä oleva Venäjään keskittyvä ETF Xtrackers MSCI Russia Capped Swap UCITS ETF reilulla 10% tuotolla. Yllättäen Kiinaan keskittyvä Xtrackers MSCI China UCITS ETF 1C on miinuksella noin 7%

Nordnetin Smart-rahastoista minulla on tähän mennessä ihan hyviä kokemuksia eli molemmat rahastot (5 ja 15) ovat muutaman prosentin tuotolla, mutta otanta on todella lyhyt.

Indeksirahastoista parhaiten on noussut Global Top 25 Brands (A) vajaan 5% tuotolla ja eniten on laskenut Global Top 25 Pharmaceuticals (A) -2%.

Kaikkiaan tilanne on siis ihan hyvä. Mustat pilvet ellei peräti joutsenet uhkaavat ja tuomiopäivän ennustuksia voi lukea joka puolelta, mutta yritän olla reagoimatta näihin liikaa.

Jos haluaa huvittaa itseään, niin voi etsiä vanhoja uutisia.

Esimerkiksi kuplariski oli kasvussa vuonna 2015

Keskuspankkivetoinen kurssinousu ei voi kestää loputtomiin. Varainhoitotalo Front Capital valmistautuu jo osakkeiden alipainottamiseen.

Kuplariski kasvaa, sijoittaja!

Myös vuonna 2014 kurssihuippu oli jo lähellä.

Katso seitsemän syytä, miksi kurssihuippu on jo ovella.

Sijoittaja, kurssihuippu on jo lähellä!

Samanlaisia uutisia löytäisi halutessaan paljon lisääkin historiasta. Toisaalta on hyvä muistaa, että jossain vaiheessa kunnon laskukausi tulee taas ellei se ole jo alkanut jne…

Ennustaminen on vaan valittavan hankalaa, joten näillä mennään. Tarkemmin tämän taipaleen matkaa tavoitteeseen nähden voi seurata täältä: Sijoittamisen tavoite.

Piensijoittaja.net - miksi tämä blogi on olemassa?

Blogi oli tarina tavallisen nelihenkisen perheen tuloista ja menoista, sijoittamisen aloittamisesta ja lapsen kalliin harrastuksen rahoittamisesta Adsense- ja affiliate-tuloja sijoittamalla. Vuosien varrella tähtäin on muuttunut ja nyt tavoite on raha tai mieluummin paljon rahaa. Lisäksi kirjoituksia myös web-analytiikasta, hakukoneoptimoinnista ja Google Analyticsistä.

Löydät Piensijoittajan myös Facebookista ja Twitteristä

Jätä kommentti

*