Nordnet Smart -salkut – toteutuvatko rohkeat lupaukset?

Olen Nordnetin asiakkaana törmännyt tietoon uusista Nordnet Smart -salkku rahastoista, mutta en ole aiemmin tutustunut niihin syvällisemmin.

Nyt otin kuitenkin aikaa ja tutustuin näihin Smart-rahastoihin. Itse olen luonteeltani aika pessimistinen ja tavallaan uskon sanontaan ” Jos joku kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se tuskin on totta”. Lisäksi uskon myös sanontaan, jonka mukaan ”pessimisti ei pety”.

Tässä tapauksessa tuotetta markkinoidaan mielestäni hyvin rohkeilla lupauksilla. Smart-salkkujen kuvataan muun muassa seuraavasti:

Nordnet Smart -salkut on kehitetty tuottamaan paremmin kuin perinteiset rahastot ja voittamaan vertailuindeksi pitkällä aikavälillä.

Lisäksi salkuista viitaten hajautukseen kirjoittamalla seuraavasti

”Et välttämättä tarvitse muuta.”

Toki tässä on tämä välttämättä termi, mutta silti tämä tuntuu rohkealta suositukselta tai mielipiteeltä.

Luontaisesta pessimistisyydestäni huolimatta päätin silti aloittaa itse sijoittamisen näihin. Tässä kirjoituksessa kerron mitä Smart-salkut oman käsitykseni mukaan ovat. Lisäksi kerron myös sen, miksi päätin aloittaa niihin sijoittamisen.

Kysymykseen otsikkoon lupausten toteutumisesta vastaa luonnollisesti vasta aika, joten lähtökohtaisesti uskon sijoittavani näihin pitkäkestoisesti useamman vuoden.

Nordnet Smart -salkku 5, 10 ja 15 – mistä on kyse?

Smart-salkut ovat rahastoiksi paketoituja tuotteita, jotka sijoittavat eri omaisuusluokkiin globaalisti. Luonnollisesti hajautusta on myös omaisuusluokkien, kuten osakkeiden, sisällä.

Numerot salkkujen nimissä tarkoittavat tavoiteltua vuotuista prosentuaalista volatiliteettia eli riskitasoa.

Salkut sijoittavat seuraaviin omaisuusluokkiin

  • Osakkeet
  • Korot
  • Luotot
  • Hyödykkeet kuten kulta
  • Kiinteistöt REIT-rahastojen kautta
  • Inflaatiosuojatut omaisuuserät
  • Alternative Risk Premia -sijoitukset

Nordnetin sivujen mukaan salkut seuraavat systemaattista sijoitusstrategiaa ja niitä ohjaavat algoritmit ja säännöt. Itse käsitän tämän niin, että jonkinlainen tekoäly hallitsee ainakin osittain salkkujen sisältöä.

Salkkujen luvataan esimerkiksi reagoivan automaattisesti muutoksiin markkinoilla esimerkiksi korkojen noustessa tai osakemarkkinoiden laskiessa.

Luonnollisesti salkkujen hallinnan pitää tapahtua hyvin automaattisesti, koska kulut ovat kuitenkin kohtuulliset moniin aktiivisiin rahastoihin verrattuna.

Lisäksi salkut käyttävät velkavipua. Tätä perustellaan sillä, että vipua käyttämällä matalariskisempien omaisuusluokkien tuotto-odotusta voidaan nostaa.

Aiemminkin vastaavia salkkuja on ollut olemassa, mutta Nordnetin mukaan ne ovat olleet vain superrikkaiden ja instituutiosijoittajien saatavilla. Tästä en osaa sanoa mitään, koska en kuulu valitettavasti superrikkaisiin instituutiosijoittajista puhumattakaan.

Salkkujen simuloituun historialliseen kehitykseen voi tutustua Nordnetin* sivuilta ja tulokset näyttävät hurjilta. Tässä tapauksessa kannattaa kuitenkin muistaa Nordnetinkin sivulla oleva lause:” Simuloitu historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.”

Sinällään simuloidun historian käyttäminen on varmasti tuotteen markkinoinnin kannalta erittäin hyvä veto. Melko moni varmasti tietää tämän korrelaation tulevaan tuottoon, mutta silti on kiva katsoa selvästi indeksin voittavaa graafia.

Luonnollisesti simuloitu historia on käsittääkseni muutenkin hyvin tärkeä keino arvioida tämänkaltaisen uuden tuotteen tai vaikka sijoitusstrategian toimivuutta. Luonnollisesti se ei takaa tulevaisuudesta mitään, mutta pakko kai se on kuitenkin jotenkin yrittää selvittää miten joku suunnitelma olisi toiminut edes historiassa.

Miksi aloitan itse näihin sijoittamisen?

Olen monesti pohtinut ja lukenut kirjoituksia tekoälyn ja algoritmien hyödyntämistä sijoittamisessa. Suurin syy minulle henkilökohtaisesti näihin mukaan lähtemiselle onkin halu tutustua tätäkin kautta aiheeseen. Luonnollisesti voisin vaan seurata salkkujen kehittymistä sivusta, mutta aihetta tulee seurattua paremmin kun siinä on edes vähän omaa rahaa mukana.

Kovin rationaalinen syy tämä ei ole, joten sopii sijoitusstrategiaani.

Smart-salkkujen kustannukset

Martin Paasin kirjoituksen perusteella suomalaiset aktiiviset rahastot perivät keskimäärin 1,6% vuotuisen hallinnointipalkkion. Smart-rahastoissa vuosittainen palkkio vaihtelee 0,79-0,99% välillä jakautuen seuraavasti.

  • Nordnet Smart 5 0,79%
  • Nordnet Smart 10 0,89%
  • Nordnet Smart 15 0,99%

Muita kuluja Smarteista ei ole kuten merkintä- tai lunastusmaksuja.

Miten sijoittaminen Smart-salkkuihin aloitetaan?

Jotta Smart-salkkuihin voi sijoittaa, täytyy luonnollisesti olla Nordnetin asiakas*. Asiakkuuden avaamisen jälkeen asiakkaan pitää suorittaa eräänlainen neuvonta, jolla valitaan mihin salkuista asiakas voi sijoittaa. Käytännössä neuvonta on sarja kysymyksiä.

Itselle tuli vastaan esimerkiksi seuraava väärin/oikein-kysymys.

”Jos sinulla on lyhyt sijoitushorisontti, tulee sinun valita rahasto, jossa on korkea riski.”

Toinen esimerkki kysymyksestä on

”Selviätkö 2000 euron odottamattomasta laskusta, joka pitää maksaa viikon kuluessa?”

Nordnetin sivuilla korostetaan neuvonnasta seuraavaa.

”Neuvonta on digitaalinen ja algoritmeihin perustuva prosessi, mikä tarkoittaa, että yksikään ihminen ei ole osallistunut neuvonnan antamiseen.”

Neuvonnan jälkeen asiakas voi ostaa vain yhtä rahastoa eli sitä mitä Nordnet on suositellut neuvonnan jälkeen. Rahastoa voi ostaa vain kolmen kuukauden ajan ja tämän jälkeen asiakkaan pitää vastata kysymyksiin uudelleen.

Suoraan sama henkilö ei voi siis vain päättää ostavansa jotain tiettyä Smarttia eikä ostaa useampaa kerralla.

Itse teimme siten, että minä ostan Smart 15 -rahastoa ja vaimo Smart 5:sta neuvonnasta saatujen suosittelujen perusteella. Tässä prosessissa huomasin myös sen, että halutessaan neuvonnan voi tehdä uudestaan, jos tuloksen jälkeen tuleekin semmoinen olo, että omat vastaukset olivat vääriä.

Loppuun on hyvä muistaa, että olen Nordnetin asiakas ja saan myös komission, jos joku avaa tilin Nordnetille* vaikka tämän jutun linkkien kautta.

Lisäksi aina sijoittaessa kannattaa muistaa seuraava Nordnetinkin sivulla oleva tieto.

Huomioi, että historialliset ja simuloidut historialliset tuotot eivät ole tae tulevista tuotoista.

Rahoitusinstrumenttien arvo voi sekä nousta että laskea. On olemassa riski, ettet saa sijoittamaasi pääomaa takaisin.

Yksi sijoittamiseen liittyvä uskomus on se, että aina pitäisi sijoittaa vain semmoisiin tuotteisiin, joita ymmärtää. Tässä tapauksessa itse sijoitan tuotteisiin, joita en todellakaan ymmärrä. Uskon kuitenkin tämänkaltaisten tuotteiden vain lisääntyvän tulevaisuudessa ja itse lähden mukaan oppiakseni edes vähän miten uudenlaiset tuotteet toimivat.

Kaikkiaan laitamme Smarteihin 6% kaikista sijoituksista, joten osuus on kohtuullinen. Suuri osa varoistamme tulee edelleen menemään indeksirahastoihin.

*merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa.

Piensijoittaja.net - miksi tämä blogi on olemassa?

Blogi oli tarina tavallisen nelihenkisen perheen tuloista ja menoista, sijoittamisen aloittamisesta ja lapsen kalliin harrastuksen rahoittamisesta Adsense- ja affiliate-tuloja sijoittamalla. Vuosien varrella tähtäin on muuttunut ja nyt tavoite on raha tai mieluummin paljon rahaa. Lisäksi kirjoituksia myös web-analytiikasta, hakukoneoptimoinnista ja Google Analyticsistä.

Löydät Piensijoittajan myös Facebookista ja Twitteristä

Kommentit

  1. Robert Perovuo says

    Mistä tämä tuotto muodostuu?Ainoastaan arvonnoususta vai jakaako rahasto osinkoja?

    • Piensijoittaja says

      Terve,
      Alla lainaus Nordnetin sivuilta, jonka mukaan Smartit eivät jaa osinkoa. Tuotto tulee toivottavasti muodostumaan siis arvonnoususta.


      Maksavatko Nordnet Smart -salkut osinkoja?
      Eivät maksa. Nordnet Smart -salkut sijoittavat indekseihin, joten niillä ei ole suoria osakeomistuksia. Rahastoon ei siis makseta osinkoja, eikä rahasto maksa osinkoja ulos omistajilleen.

  2. Itsekin Nordnetin Smarteihin tutustuneena ja niistä vähän blogillani kirjoittaneena samastuin tässä kuvattuun: En usko että Smartit ovat mikään graalin malja, mutta kuulostavat kyllä ihan mielenkiintoiselta ja helpolta tavalta hoitaa sijoitusten hajautus. Tuon helpommin ei varmaan kukaan piensijoittaja pysty hajauttamaan niin laajasti.

    Ja huvittavaa miten monta kertaa tekstissäsi on disclaimereita 🙂 Mutta parempi niin!

    • Piensijoittaja says

      Joo, hajautus noissa toimii ainakin.

      Innostuin kommenttisi jälkeen katsomaan tuoton ja Smart 15:ssa se on muutaman kuukauden jälkeen 4,09% eli ei huonosti ollenkaan. Smart 5 on näemmä tuottanut noin 2%. Ja tämä ei toki kerro oikeastaan yhtään mitään näiden lopullisesti toimivuudesta, mutta tulipa katsottua:)

      Sinällään en hirvesti arvosta sitä, että monet kehuvat blogeissaan ihan mitä sattuu kertomatta omista sidonnaisuuksistaan. Sen takia pyrin kertomaan itse omistani mahdollisimman avoimesti. Lisäksi tällä tuottohistorialla en muutenkaan halua ottaa minkäänlaista sijoitusgurun roolia…

Jätä kommentti

*