Myin Nordean ja Revenion – salkussa enää Talvivaara

Kirjoitin pari kuukautta sitten myyneeni salkkuni tyhjäksi Nordeaa ja Reveniota lukuun ottamatta. No, nyt luovuin myös Nordeasta ja Reveniosta. Talvivaarastakin olisin luopunut, mutta Nordnetin salkussa osakkeen vierestä oli kadonnut myyntinappi:)

Nordeaa kohtaan itseltä alkoi usko loppua, vaikka osaketta tuli monesti ostettuakin. Muutenkin olen paljon miettinyt pankkisektorin tulevaisuutta, enkä oikein tiedä mitä siitä pitäisi ajatella. Joka tapauksessa OP:n ilmoitus terveys- ja hyvinvointipalveluihin laajentumisesta oli äärimmäisen mielenkiintoinen.

Revenion myynti tulee varmasti kaduttamaan joskus, mutta jotenkin olisi tuntunut turhalta jättää salkkuun yhtä osaketta.

Avasin aiemmassa kirjoituksessa vähän tarkemmin syitä salkun tyhjentämiseen, eikä tilanne ole oikeastaan muuttunut tästä. Näistä viimeisistäkin osakkeista luovuin pääasiassa sen takia, että haluan aikanani aloittaa puhtaalta pöydältä.

Aloitin sijoittamisen aika lailla kolme vuotta sitten ja nyt sijoittajaurani voisi sanoa toistaiseksi päättyneen. Kaikkiaan tein sijoituksia tänä aikana 30 686 eurolla ja myin sijoitukseni 30 522 eurolla. Osinkoja sain tänä aikana 592 euroa.

Suoraan nämä luvut yhteen laskemalla jäin siis voitolle 428 euroa. Verotusta ei ole kuitenkaan huomioitu tässä, enkä oikeastaan edes jaksa laskea sen vaikutusta.

Näin rahan kannalta ajateltuna tuotto jäi joka tapauksessa surkeaksi. Toisaalta taas oppirahojen maksaminekin oli vähäistä, enkä missään nimessä kadu tätä aikaa.

Toistaiseksi jatkan sijoitus- ja blogihiljaisuutta ja palaan asiaan syksymmällä.

Seuraan kuitenkin mielenkiinnolla Brexitin mahdollista toteutumista ja sen vaikutuksia. Ellei pörssi romahda kesän aikana, en kuitenkaan palaa markkinoille ainakaan muutamaan kuukauteen. Toisaalta taas aikomuksenani ei ole myöskään loputtomiin pitää yli 20 000 euroa pankkitilillä.

Hyvää ja toivottavasti edes jossain vaiheessa lämmintä kesää kaikille lukijoille!

Jätä kommentti

*