Mistä kävijät tulevat eli miten tulkitsen Google Analyticsia väärin?

Työssäni olen jonkin verran kouluttanut Google Analyticsin käyttöä. Lisäksi olen keskustellut työssään Google Analyticsiä käyttävien kanssa.

Näissä tilanteissa olen huomannut kuinka väärin Google Analyticsin antamaa tietoa voidaan tulkita.

Aloittelevien kesken käy monesti siten, että ensimmäiseksi sekoitetaan iloisesti keskenään sivunlataukset, vierailut ja kävijät. Kun tästä päästään seuraavalla tasolle, niin kävijöiden merkitys kyllä periaatteessa ymmärretään. Samalla kuitenkin kävijöiden määrän kuvitellaan tarkoittavan yksi yhteen niiden eri ihmisten määrää, jotka ovat sivulla käyneet.

No, yllä olevat ovat perusasioita, jotka menevät sekaisin ymmärrettävästi siinä vaiheessa kun web-analytiikan maailmaan ollaan tutustumassa.

Sen sijaan osa enemmänkin Analyticsin kanssa tekemisissä olleista tulkitsee helposti väärin Google Analyticsin liikenteenlähteitä. Tällä tarkoitan esimerkiksi valintojen Hankinta – Yleiskatsaus – Kaikki liikenne takaa löytyvää tietoa (Acquisation – All Traffic – Channels).

Periaatteessahan näkymä kertoo mistä kautta kävijät ovat tulleet sivuille. Lähteitä voivat olla esimerkiksi suora liikenne, hakukoneet, maksettu mainonta, sosiaaliset verkot ja suorat vierailut.

Usein tätä tietoa tulkitaan siten, että ensin valitaan haluttu ajanjakso ja todetaan, että meidän kävijöistä esimerkiksi 50% tuli hakukoneista tämän ajanjakson aikana. Oikeasti tämä ei kerro kuitenkaan sitä, että ajanjakson aikana tulleista käynneistä 50% tuli hakukoneista. Sen sijaan se kertoo, että kyseisen ajanjakson aikana tulleista käynneistä 50% oli alun perin hakukoneista tulleita käyntejä.

Tällä tarkoitan siis sitä, että kun menet sivulle A hakukoneen kautta esimerkiksi viikolla 1 ja palaat sivulle suoraan viikoilla 2 ja 3, näyt myös viikolla 2 ja 3 hakukoneen kautta tulleena käyntinä. Tämä vaatii toki, että palaat sivulle samalla koneella ja selaimella keksejä poistamatta.

Analytics ei siis merkitse suoraan sivulle tullutta kävijää suoraan tulleeksi, jos ensimmäisellä kerralla sivulle on saavuttu esimerkiksi hakukoneen tai viittaavan sivun kautta.

Ominaisuus on äärimmäisen hyödyllinen, kunhan sen vain ymmärtää. Tätä voi hyödyntää esimerkiksi halutessaan seurata paljonko AdWords-kampanjan kautta sivuille saapuneista kävijöistä saadaan palaamaan sivulle kampanjan loputtua.

Ihan täysin en kuitenkaan ymmärrä miksi Google kertoo asian niin epäselvästi. Väärin tulkittuna liikenteenlähteiden tulkinta aiheuttaa myös helposti vääriä tulkintoja.

Yhteenvetona voisin sanoa, että jos sivuille suoraan tulevan liikenteen osuus on tuntunut pieneltä Google Analyticsin perusteella, on syy ollut osittain tässä mittaustavassa.

Jätä kommentti

*