Lapselle säästäminen sijoittamalla on helpompaa kuin itselle

Lapselle säästäminen säännöllisen sijoittamisen kautta tuntuu helpommalta kuin itselle säästäminen. Näin siksi, koska lasten sijoitusten kanssa on helppo välttää virheitä, joita omien sijoitusten kanssa tulee tehtyä.

Aloitin syksyllä 2013 hyvin pienimuotoisen säästämisen sijoittamisen avulla lapsille. Lisäksi ostin molemmille lapsille osakkeita Nordnetin* kautta.

Tämän jälkeen olen ostanut lapsille Nordnetin* superrahastoja hyvin pienellä summalla kuukaudessa. Lisäksi aina välillä ostan myös Seligsonin indeksirahastoja. Tällä hetkellä molemmille lapsille menee rahastoihin 20 euroa kuukaudessa, kun aluksi laitoin vanhimmalle lapselle vähän enemmän.

Vanhemmalla lapsella on rahaa sijoituksissa 2 100 euroa. Yhteensä sijoitukset ovat tuottaneet 17%. Ainoa osake, Nokia, on osingotkin huomioiden -4% tappiolla. Toinen osake, Biotie Therapies, myytiin pörssistä pois.

Kun lapsi täyttää muutaman vuoden päästä 18 vuotta, hänellä pitäisi olla rahaa sijoituksissa noin 3 300€ kun jatkamme 20 euron kuukausittaisilla sijoituksilla ja tällä pääomalla. Tämä olettamus perustuu 6% tuottoon.

Nuorempi lapsi valitsi ilmiselvästi osakkeensa paremmin, koska hänellä on rahaa sijoituksissa 1 300€ ja tuottoa on tullut 26%. Nokia on hänelläkin miinuksella, mutta Orion on komeasti noussut 77%, kun huomioidaan myös osingot.

Nuoremman lapsen täyttäessä 18, on hänellä sijoituksissa kiinni 5 075€ samalla 20€ kuukausittaisilla sijoituksilla ja nykyisellä pääomalla ja 6% tuotolla tästä eteenpäin.

Rahasummat tai tuotto tällä aikavälillä eivät ole toki mitään ihmeellisiä. Silti tämä voittaa selvästi esimerkiksi pankkitilille säästämisen puhumattakaan siitä, että emme olisi säästäneet näitä rahoja ollenkaan.

Lapset eivät saa näillä rahoilla mitään ihmeellisiä asioita täyttäessään 18 vuotta. Itse toivonkin rahojen jäävän tuonkin jälkeen sijoituksiin. Enemmän kuin rahan takia olenkin tehnyt tätä sen takia, että lapset toivottavasti oppisivat jotain säästämisestä ja sijoittamisesta ja yleisemminkin talouden toiminnasta. Toivottavasti lapset myös kiinnostuisivat sijoittamisesta osin tämänkin takia. Kuten olen kirjoittanutkin, sijoittaminen kannattaa aloittaa mielellään hyvin nuorena.

Otsikossa mainitsin lapselle säästämisen olevan helpompaa kuin itselle. Tällä tarkoitin sitä, että lasten sijoitusten kanssa en ole säätänyt mitään, vaan ensimmäisten ostojen jälkeen olen jatkanut sijoitusten ostamista tasaisesti myymättä mitään. Lisäksi en ole seurannut sijoitusten kehittymistä kunnolla ennen tätä kirjoitusta.

Jos kyseessä olisivat olleet omat sijoitukset, olisin varmasti onnistunut tupeloimaan tämänkin tuoton seuraamalla arvon kehitystä jatkuvasti ja jossain vaiheessa olisi hermoillut ja myynyt osan sijoituksista ja ostanut jotain tilalle.

Jatkan siis lapsille säästämistä sijoittamalla rahaa tasaisesti rahastoihin, enkä seuraa sijoitusten kehittymistä kuin hyvin satunnaisesti.

*merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa.

Nordnetin täysin kuluttomat indeksirahastot: Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska!

Ei merkintä-, lunastus-, hallinnointi- tai kaupankäyntipalkkiota. Mukaan jo 15 €:n sijoitussummalla.

Piensijoittaja.net - miksi tämä blogi on olemassa?

Blogi oli tarina tavallisen nelihenkisen perheen tuloista ja menoista, sijoittamisen aloittamisesta ja lapsen kalliin harrastuksen rahoittamisesta Adsense- ja affiliate-tuloja sijoittamalla. Vuosien varrella tähtäin on muuttunut ja nyt tavoite on raha tai mieluummin paljon rahaa. Lisäksi kirjoituksia myös web-analytiikasta, hakukoneoptimoinnista ja Google Analyticsistä.

Löydät Piensijoittajan myös Facebookista ja Twitteristä

Jätä kommentti

*