Kevytyrittäjäksi alkaminen päivätyön ohessa – mitä selvittää ennen aloittamista?

Olen ollut vähän huolissani taloudellisesta tilanteestamme. Lapsemme satsaa seuraavat vuodet kalliiseen harrastukseen ja lisäksi vuokralla asumiseen menee tavallaan turhaa rahaa.

Myöskään tulojen puolesta ei mene kovin hyvin. Affiliate-tulot ovat laskeneet merkittävästi, enkä ole saanut niitä takaisin kasvuun vielä. Lisäksi myös oma palkkani tippui jonkin verran työpaikan vaihdoksen takia.

Tähän mennessä olemme kuitenkin pysyneet tavoitteessa, mutta tulevaisuus huolettaa.

Yllä mainittujen asioiden takia oli erittäin ilahduttavaa, kun eräs vanha asiakas otti yhteyttä ja kysyi voisinko alkaa tekemään heille eräänlaista IT-ylläpitoa. Sain tähän luvan nykyiseltä työnantajalta, joten homma on aloittamista vaille valmis.

Oman sivutyön laskuttaminen

Olen miettinyt yrittäjäksi alkamista aiemminkin affiliate-markkinoinnin takia. Kovin pitkälle en ole kuitenkaan selvittänyt oman yrityksen perustamista, joten aloin selvittämään asiaa aika lailla nollista.

Lähtökohta tämän kaltaisessa sivutyössä on käsittääkseni se, että vastapuolella olevan yrityksen kannalta on ehdottomasti helpointa, että pystyn laskuttamaan heitä yrityksenä työsuhteen sijaan.

Oman yrityksen perustaminen puolestaan tuntuu tällä hetkellä vähän liioittelulta, kun en tiedä kuinka kauan sivutyöt jatkuvat ja kuinka suurta laskutus tulee olemaan.

Näin lyhyelläkin tutustumisella aiheeseen nousee kevytyrittäjyys nopeasti varteenotettavaksi vaihtoehdoksi.

Mitä kevytyrittäjyydestä pitää selvittää?

Entuudestaan en tiedä kevytyrittämisestä juuri mitään. Toki olen törmännyt termiin mediassa ja olen ollut aiemminkin siinä käsityksessä, että kyseessä ei ole mikään aivan yksiselitteinen tai vakiintunut termi. Lyhyellä tutustumisella aiheeseen näin tuntuu tosiaan olevan.

Joka tapauksessa edessä on kevytyrittäjyyden selvittäminen. Alle olen koonnut asioita, joita olen selvittänyt tai selvittämässä kevytyrittäjyyteen liittyen.

Tulen vastaamaan esittämiini kysymyksiin joko päivittämällä tätä artikkelia tai kirjoittamalla osasta aiheista oman kirjoituksen. Ensimmäistä selvitettävää asiaa eli tulevaa laskutusta olen jo avannutkin tarkemmin.

  • Arvio tulevasta laskutuksesta ja sen kestosta
  • Erilaiset kevytyrittäjyyden mahdollistavat yritykset ja kustannukset?
  • Mitä eroja yrityksillä on? Mitä tarkoittaa esimerkiksi se, että OP:n palveluun sisältyy myös toiminimi ja Y-tunnuksen perustaminen on mahdollista.
  • Miten kevytyrittäjyys vaikuttaa mahdolliseen työttömyysturvaan?
  • Mitä veroja ja eläkevakuutusmaksuja kevytyrittäjän pitää maksaa?
  • Kuinka laskuttaminen käytännössä tapahtuu?

Tuleva laskutus ja sen kesto

Tulen todennäköisesti laskuttamaan kuukausittain noin 700 – 1300 euroa. Laskutuksen kestämistä on hyvin hankala arvioida, mutta periaatteessa työ jatkuu toistaiseksi. Tähän toki vaikuttaa se kuinka hyvin saan homman toimimaan ja toisaalta myös se, kuinka kauan jaksan tehdä kahta työtä päällekkäin.

Itse en usko jaksamisen tulevan ongelmaksi, mutta aika näyttää miten käy.

Todennäköisesti tulen laskuttamaan siis seuraavan vuoden aikana vähintään 8 400€ ja enintään 15 600€.

Tulen päivittämään tätä artikkelia tai kirjoittamaan osasta aiheista oman kirjoituksen sitä mukaa kun selvitän asiaa. Artikkeli on julkaistu 3.7.2019

Piensijoittaja.net - miksi tämä blogi on olemassa?

Blogi oli tarina tavallisen nelihenkisen perheen tuloista ja menoista, sijoittamisen aloittamisesta ja lapsen kalliin harrastuksen rahoittamisesta Adsense- ja affiliate-tuloja sijoittamalla. Vuosien varrella tähtäin on muuttunut ja nyt tavoite on raha tai mieluummin paljon rahaa. Lisäksi kirjoituksia myös web-analytiikasta, hakukoneoptimoinnista ja Google Analyticsistä.

Löydät Piensijoittajan myös Facebookista ja Twitteristä

Kommentit

  1. Minna Penttinen says

    Suosittelen sinulle Kassavirtasta tuohon laskuttamiseen!

Jätä kommentti

*