HCP Quant -rahasto – loistava esimerkki rehellisestä viestinnästä

En kuulu HCP Quant -rahaston omistajiin, koska kyseiseen rahastoon vaaditaan minimisijoitukseksi vähintään 5 000 euroa. Lisäksi rahastoon voi sijoittaa käsittääkseni vain kolme kertaa tämän vuoden aikana. Näiden syiden takia rahasto ei sovikaan kaltaiselleni puoliköyhälle säätäjälle.

Joka tapauksessa olen seurannut mielenkiinnolla rahaston alkutaivalta, kiitos rahaston salkunhoitajan Pasi Havian blogin aikaan saamaan mielenkiinnon.

Tänään satuin huomaamaan HCP Quant rahaston uutiskirjeen karuudessaan sangen pysäyttävän otsikon: HCP Quant syyskuu -5.55%. Kirjekin alkoi yhtä säälimättömästi eli syyskuun kerrottiin olevan rahaston käyttämälle strategialle kehno ja tilannetta verrattiin merkittävästi vähemmän laskeneeseen vertailuindeksiin.

Sinällään tässä ei ole kai mitään ihmeellistä, mutta itse hämmästyin enemmän kuin positiivisesti rahaston rehellistä viestintää. Hetken mietin jopa, että sääteleekö joku laki rahastojen viestintää näin tarkkaan, mutta ei kait kyse voi olla tästäkään.

Lisäksi toisessa kappaleessakin käsiteltiin vielä rahaston arvonlaskennassa tapahtunutta, minun mielestä pientä virhettä.

En tiedä onko tämä nyt oman kirjoituksen arvoinen aihe, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa asiasta.

Uutiskirjeen koruttoman rehellinen sävy oikeastaan lisäsi ainakin omaa mielenkiintoa rahaston suhteen sen sijaan, että rahasto olisi alkanut epäilyttämään.

Positiivinenkin asia uutiskirjeeseen oli nostettu eli norjalaisen kalankasvattaja Cermaqin onnistunut osto ja myynti, kiitos ostotarjouksen. Tässä jäin lähinnä miettimään sitä miksi tässä ei ollut kerrottu kuinka suuresta sijoituksesta oli kyse.

Näin yleisesti olen mietiskellyt olisiko HCP Quant rahastolle ollut alkuvaiheissa järkevää päästää rahastoon mukaan valittuja bloggereita pienemmällä kerta-ostoksella? Tällä tavalla rahasto olisi saanut ainakin lisää näkyvyyttä blogeissa ja keskustelupalstoilla uskoakseni hyvin halvalla tavalla. Toisaalta rahasto taisi saada näkyvyyttä muutenkin alkumetreillä hyvin. En tiedä myöskään onko rahasto saanut jo nykyisellä tavalla tarpeeksi pääomaa sisään.

Joka tapauksessa moni bloggari olisi varmasti ilahtunut, jos rahastoon olisi päässyt mukaan pienemmälläkin summalla. Näin etenkin jos tämän olisi kerrottu rehellisesti olevan markkinointitapa, jonka toivotaan lisäävään keskustelua rahaston ympärillä. Samalla olisi ollut paikallaan toki myös kertoa, että tässä ei sitouteta mihinkään.

No, voi myös olla, että ideani on ihan pöljä ja rahastolla voi olla ihan muut kanavat tarpeeksi varakkaiden sijoittajien tavoittamiseen. Ainakin itse koen, että 5 000 euron kertasijoitus vaatii jo jonkinlaisen varakkuuden sijoittajalta tai ainakin halua laittaa kaikki munat samaan pussiin.

Joka tapauksessa toivotan kaikkea hyvää HCP Quant –rahastolle!

Jätä kommentti

*