AdSensen kokeilut on ominaisuus, jonka avulla AdSensessä voidaan luoda mainokselle kilpaileva, esimerkiksi väritykseltään erilainen versio. Kokeilun luomisen jälkeen AdSense huolehtii siitä, että sivulla olevasta mainoksesta näytetään eri versiota. Lisäksi AdSense raportoi siitä miten eri mainosversiot toimivat.
Tavoitteena kokeilulle on luonnollisesti löytää se parhaiten tuottava mainostyyppi tai väritys.
Mielestäni AdSensen kokeilut on ominaisuus, jota kaikkien Google-mainontaa sivullaan näyttävien kannattaa ehdottomasti hyödyntää.
Itse testasin alun perin eri mainosversioita pitämällä sivulle tietyn ajanjakson yhtä mainosversiota ja vaihtamalla sen sitten toiseen toiseksi ajanjaksoksi. Nopeasti tajusin tämän olevan kuitenkin äärimmäisen huono keino testata yhtään mitään. Tällä tavalla testaamalla saa helposti aikaan vääriä tuloksia, koska jo viikon ajanjaksoja keskenään vertaamalla kohderyhmän käyttäytyminen voi olla hyvin erilaista. Näin klikkauksien määrään voi vaikuttaa jokin ihan muu syy kuin esimerkiksi mainoksen värimaailma.
Tämän jälkeen aloin tekemään kokeiluja PHP-skriptien avulla, jotka vaihtoivat mainosversioita satunnaisesti joka sivunlatauksella. Tämä olisi sinällään edelleen ihan toimiva tapa, mutta Adsensen osalta kannattaa tosiaan hyödyntää kokeiluja ainakin jos muita keinoja ei hallitse.
AdSensen kokeilun tekeminen
AdSensen kokeilun tekeminen onnistuu yksinkertaisesti seuraavasti.
- Päätä mitä mainosta haluat testata tai tee uusi mainosyksikkö normaalisti ja sijoita sen koodi sivullesi.
- Mene tämän jälkeen Omat mainokset -> Kokeilut –sivulle AdSensessä.
- Klikkaa Mainosyksikkökokeilut –tekstin alla oleva Luo-painiketta.
- Anna kokeilulle nimi. Huomautus-kenttään voi dokumentoida kokeilun vaikka ihan itseä varten.
- Valitse mainosyksikkö, jolle haluat tehdä kokeilun.
- Valitse muunnelmalle mainoksen tyyppi (teksti, kuva tai teksti / kuva) ja määrittele tekstimainoksellesi haluttu tyyli.
- Anna ruksin olla kohdassa Kävijämääräjakauma (Anna Googlen optimoida kävijämääräjakauma).
- Klikkaa lopuksi Käynnistä kokeilu –painiketta.
Tämän jälkeen sivulla alkaa näkyä satunnaisesti eri versiot mainoksesta mainospaikalla.
Kokeilujen tulosten seuraaminen
Kokeilun tuloksia pääsee seuraamaan samalta sivulta kuin mistä kokeiluja luodaankin. Kokeilujen ollessa toiminnassa kokeilulistaan päivittyy Luotettavuus-tekstin alle prosenttiluku, joka kertoo kokeilun luotettavuudesta. Googlen suositus on, että kokeilua kannattaa jatkaa niin kauan kunnes luku on vähintään 95%.
Vähän kävijöitä olevalla sivulla kokeilusta luotettavan tuloksen saaminen siis kestää melko kauan. Tuloksia pääsee kuitenkin katsomaan jo kesken kokeilun.
Mitä kannattaa testata?
Itse käytän kokeiluja tällä hetkellä oikean mainosyksikön värimaailman selvittämiseen. Jokainen vähänkin AdSensen kanssa kokeiluja tehnyt on jo varmasti huomannut, että mainoksen värimaailmalla voi olla melko suuri merkitys klikkauksiin.
Lisäksi toinen asia mitä meinaan testata lähitulevaisuudessa, on mainostyypin vaikutus, eli se sallinko tekstimainosten lisäksi myös kuvamainokset. Itse minulla on vahva usko ja myös kokemus siitä, että tekstimainos toimii aina paremmin. Google muistaa kuitenkin tasaisin väliajoin automatisoidulla optimointivinkeillään ja kehottaa sallimaan myös kuvamainokset.
Kokeilen tätä asiaa vielä kerran ja sitten todennäköisesti hylkään kuvamainokset lopullisesti.
Mainostyypin vaikutusta testatessa ei kannata kuitenkaan seurata pelkästään kuvamainosten klikkejä. Periaatteessa mainosyksiköstä, joka sallii myös kuvamainokset, voi saada keskimäärin isommat tulot / klikki kuin pelkkiä tekstimainoksia sisältävästä mainosyksiköstä. Näin mainospyynnön RPM eli tuhannen näyttökerran tulot on paras mittari oikean version löytymiseen. Tämä selittyy sillä, että mainosten keskinäinen kilpailu mainospaikalle pääsemiseksi voi olla kovempaa kun mukaan olisi tulossa enemmän mainoksia.
Lisäksi kokeiluilla voi testata myös mainosten sallimista ja estämistä, mutta tämä ei taida olla vielä Suomessa käytössä. Tällä tavalla voisi testata mainosten sallimista tai estämistä yleisten mainosluokkien, arkaluontoisten mainosluokkien tai mainosmuotojen perusteella.
Huonoja puolia AdSensen kokeiluissa
Missään nimessä AdSensen kokeilut eivät poista muiden testien tarpeellisuutta. AdSensen kokeiluilla ei voi esimerkiksi testata eri mainoskokoja samalla paikkaa. Itse olen testannut jossakin blogissa otsikon alla AB-testillä 728 x 90 mainoskokoa verrattuna 336 x 280 mainoskokoon.
AdSensen kokeilut eivät mahdollista myöskään eri mainospaikkojen testaamista. Tällä tarkoitan sitä, että kokeiluilla ei voi näyttää esimerkiksi välillä mainosta otsikon alla keskellä ja välillä mainosta otsikon alla oikeassa tai vasemmassa reunassa.
Yksi rajoita on myös se, että kokeiluilla voi testata samassa mainospaikassa vain kahta variaatiota kerrallaan. Esimerkiksi sopivaa värimaailmaa hakiessa tämä on eräänlainen hidaste sivustoille, joissa olisi tarpeeksi kävijöitä useammankin version samanaikaiseen testaamiseen.
Kaiken kaikkiaan AdSensen kokeiluja kannattaa kuitenkin hyödyntää etenkin jos et ole aikaisemmin testannut mainoksiasi millään tavalla.
Jätä kommentti