Tarvitseeko internet enää yhtään uutta sijoitusblogia eli miksi tämä blogi on olemassa?

Blogi perustettiin aikanaan seuraamaan sitä onnistunko turvaamaan lapsen harrastusmahdollisuuden sijoittamisen avulla. Tässä kirjoituksessa, jota juuri luet, on kerrottu alkuperäisestä tavoitteesta ja tämän jälkeen tilanne on elänyt paljon. Nykyisestä tilanteestamme on kerrottu kirjoituksessa: Tilillä yli 100 000€ – ei merkittäviä sijoituksia eikä omistusasuntoa

Piensijoittaja.net kertoo tarinan tavallisen nelihenkisen suomalaisen perheen tuloista ja menoista, sijoittamisen aloittamisesta ja lapsen kalliin harrastuksen rahoittamisesta. Perheellä on vielä kuusi vuotta aikaa ennen kuin harrastuksen vaatimat kulut kasvavat merkittävästi. Tässä siis motiivi saada kerättyä kuudessa vuodessa rahaa kasaan vähintään 50 000 euroa sijoittamalla Adsense- ja affiliate-tuloja.

Aluksi lienee paikallaan kertoa pohjatietoa itsestäni ja tavoitteestani. Olen noin 40-vuotias perheellinen mies ja perheeseemme kuuluu lisäkseni vaimo ja kaksi lasta.

Nykyinen tulotaso ja omaisuus

Tienamme vaimoni kanssa vähän suomalaisten keskipalkkaa enemmän eli molempien bruttopalkka on noin 3 550 euroa.

Asumme maltillisesti rivitalossa, josta on lainaa vielä jäljellä noin 105 000€. Lisäksi omistamme velattoman noin viisi vuotta vanhan auton, mutta muuta varallisuutta ei ole päässyt kertymään. Lisäksi täytyy myöntää, että auton laskeminen varallisuudeksi ei varmasti ole millään tavalla järkevää.

Lisätuloja Adsense- ja affiliate-mainonnasta

Palkkatulon lisäksi olen ansainnut vuodesta 2009 saakka yhteensä noin 13 000 euroa muutamien verkkosivujen kautta. Suurin osa näistä tuloista on tullut pitämällä Googlen Adsense –mainoksia sivuillani, mutta affiliate-tulojen osuus on koko ajan kasvamassa. Tällä hetkellä affiliate-tuloista tuleekin jo suurempi osa kuukausittaisista tuloista.

Huolena kallis ja koko ajan kallistuva harrastus

Tällä hetkellä rahat riittävät hyvin tavalliseen elämään ja lapsen harrastukseen. Lapsemme on harrastanut lajiaan neljä vuotta ja ikää kaverilla on 10 vuotta. Yhteensä käytämme harrastukseen vuositasolla tällä hetkellä noin 4 000 – 5 000 euroa. Mikäli mukaan lasketaan vielä harjoituksissa käymiseen ja kisamatkoihin liittyvät polttoainekulut ja auton kulut, niin tällöin kuluja tulee muutama tuhat euroa lisää vuodessa.

Tämmöisen harrastuksen rahoittamiseen tulot riittävät, mutta ongelmana on lajin vaatima koko ajan suureneva rahanmeno.

Kuuden vuoden päästä tarvitaankin sitten nykyisellä hintatasolla vähintään noin 15 000 – 25 000 euron panostus vuosittain seuraavan noin neljän vuoden ajan. Tämän jälkeen “lapsi” onkin siinä pisteessä että laji joko elättää tai sitten ura loppuu.

Selvää on, että nykyisellä tulotasolla noin suurten menojen rahoittaminen ei tule onnistumaan. Itse kuitenkin toivoisin, että lapseni harrastaminen ja ura ei jäisi kiinni ainakaan taloudellista syistä.

Harrastuksen rahoittaminen ja affiliate-tulot motiivi sijoittamisen aloittamiselle

Kiteytettynä voisi kai sanoa taloudellisen tilanteemme olevan kohtuullinen. Rahaa on käytettävissä jonkin verran enemmän kuin sitä menee, eikä velkaakaan ole hirvittävän paljon nykypäivän mittareilla.

Toisaalta taas nykyinen tilanne ei riitä mahdollistamaan lapsen harrastuksen jatkumista aikuisikään saakka. Tässä onkin siis motiivi miettiä keinoja miten rahaa saisi säästettyä seuraavan kuuden vuoden aikana tarvittavan määrän.

Motivaatiota sijoittamiseen kasvattaa se, että koen affilliate-tulot rahaksi, jonka menettäminen tai arvon laskeminen ei kirpaisi samalla tavalla kuin varsinaisesta työstä tulevien ansiotulojen menettäminen. Näin koen siitä huolimatta, että affiliate-tulojenkin eteen on tehty paljon töitä. Lisäksi niistä saatavaa tuntipalkkaa ei valitettavasti voi edes verrata normaalin työn tuntipalkkaan.

Aikaisempi sijoituskokemus

Aikaisimmin olen ostanut muutamia rahastoja OP:n kautta ja ostanut pienen määrän Nokian ja Talvivaaran osakkeita. Käytännössä voi kuitenkin sanoa, että minulla ei ole aikaisempaa sijoituskokemusta. Koulutuksenikaan ei ole kaupalliselta puolelta, enkä ole tähän mennessä edes juuri lukenut sijoitusaiheisia blogeja alan kirjallisuudesta puhumattakaan.

Luonteeltani olen kuitenkin semmoinen, että jostain asiasta innostuttuani etsin siitä mahdollisimman paljon tietoa ja haluan oppia ymmärtämään uusia asioita ja ilmiöitä. Lisäksi seuraan omaa talouttani jo nykyisin aika tarkasti ja tiedämme esimerkiksi usean vuoden ajalta mihin meidän perheessä menee oikeasti rahaa.

Tavoitteena onkin tutustua sijoittamiseen kunnolla ja etsiä omaan tilanteeseen parhaiten toimiva sijoitustapa.

Toisaalta taas olen huomannut talouteenkin liittyvissä uutisissa kuinka hankalaa tulevaisuuden ennustaminen on myös todellisille ammattilaisille. Tämä pistääkin miettimään miksi itse onnistuisi asiassa, jossa myös oikeasti viisas ja hyvin koulutettu ihminen voi epäonnistua?

Miksi tämä blogi on siis olemassa?

Olen aina mielelläni alkanut purkamaan jotain uutta ja opeteltava asiaa kirjoittamisen avulla. Tämän takia päätinkin aloittaa blogin tästä aiheesta ja kertoa miten täydellisesti nollasta aloittava sijoittaja onnistuu tavoitteessaan.

Näin minulla on kanava kertoa mahdollisesta onnistumisesta ja epäonnistumisesta. Lisäksi tällä tavoin pystyn dokumentoimaan ajatuksiani ja oppimistani blogin pitämisen tarjoamin keinoin.

Vaikka minulla onkin muutamia verkkosivuja, joiden tavoitteena on tuottaa rahaa, tällä blogilla en usko saavani merkittävämpiä tuloja. Joka tapauksessa pidän myös jonkin verran mainoksia blogissani, mutta missään nimessä tästä ei ole tarkoitus tehdä minkäänlaista MFA-sivustoa.

Sijoittamisen tavoite

Sijoittamisen tavoitteesta ja aikataulusta olen kertonut tarkemmin kirjoituksessani Tavoitteeksi kerätä 50 000€ kuudessa vuodessa.

Näin yksinkertaistettuna tavoitteeni on saada kasaan 50 000 euroa 1.6.2019 mennessä.

Entä kun lapsen harrastus loppuu aikaisemmin

Kirjoitus on kirjoitettu hyvin pitkälti siten, että voisi kuvitella minun automaattisesti uskovan 10 vuotiaan lapsen jatkavan harrastuksensa parissa varmasti seuraavat 10 vuotta. Tiedostan kuitenkin toki, että näinhän ei missään nimessä varmasti ole.

Harrastus voi loppua vaikka jo meneillään olevan vuoden aikana tai sitten viimeistään teini-iässä. Jos näin käy, niin uskon kuitenkin keksiväni tätä varten säästetyille rahoille muutakin käyttöä. Joka tapauksessa haluan varmistaa sen, että lapseni ei tarvitse ainakaan lopettaa hänelle tärkeää asiaa sen takia, että vanhemmilla ei riittäisi rahat lapsen tukemiseen.

Mikäli haluat ottaa minuun yhteyttä, onnistuu se parhaiten sähköpostilla. Osoitteeni on piensijoittajablogi(ät)gmail.com. Löydät minut myös Twitteristä ja Facebookista.

Kommentit

  1. Hei

    Olen yrittänyt useaan otteeseen lukea blogiasi, mutta jos palautetta voi antaa niin haluaisin antaa. Mikäli haluat tehdä sivustosta mielekkäämmän luettavan, ottaisit tuon nordnetin bannerin pois joka seuraa sivua alaspäin rullatessa. Olen lukenut blogiasi ja ymmärrän että keräät varoja mainostuloilla, mutta itse jätän blogistasi mielenkiintoisen oloiset jutut lukematta ärsyttävien mainosten vuoksi. Toivottavasti et pahastu palautteesta 🙂

    • Piensijoittaja says

      Terve ja kiitoksia palautteesta!
      En missään nimessä pahastu siitä ja myönnän toki itsekin tuon bannerin sijoittelun olevan ärsyttävä etenkin pienillä näytöillä.

      Olen saanut muutaman muunkin palautteen asiasta. Itse asiassa kuuntelin lukijoita jopa sen verran, että poistin bannerin mobiililta, kun joku kehtasi verrata lukukokemusta siihen, että yrittäisi lukea postiluukusta sanomalehteä:)

      Sivuston käyttökokemus ja mainostulojen hakeminen ovat omalla tavallaan vähän ristiriitainen asia. Tuomalla mainoksen esimerkiksi tällä tavalla hyvin aggressiivisesti esille saa kyllä mainosklikkejä ja jonkinlaisia tuloja, mutta vaarana on tosiaan, että osa lukijoista ei palaa enää blogiin. Kävijämäärä vaikuttaa sitten hyvinkin moneen asiaan alkaen ihan mahdollisten linkkien saamisesta sosiaalisiin jakoihin jne.

      Itse asiassa kokeilin jättää bannerin viikoksi pois ja vertasin tämän viikon lukuja edelliseen ja seuraavaan viikkoon. Esimerkiksi sivulla vietetty aika ja poistumisprosentti olivat hyvin samanlaisia, joten tällä perusteella päättelin bannerin häiritsevyyden olevan kuitenkin siedettävällä tasolla.

      Pitääpä kuitenkin vielä miettiä tuota bannerin esille tuontia ja testata jotain korvaavaa mainosta. Ihan välittömästi en kuitenkaan lupaa ottaa mainosta pois.

Jätä kommentti

*