Sisällön ryhmittely eli content grouping Google Analyticsissä

Päätin kirjoittaa yhdestä vähän syvemmälle Google Analyticsin peruskäytöstä menevästä ominaisuudesta eli sisällön ryhmittelystä. Asiasta lisää tietoa hakeva löytää sitä helpommin englanninkielisellä termillä content grouping.

Kyseessä on Analyticsin tarjoama ominaisuus, jonka avulla sivuston sisällön voi ryhmittää halutuiksi kokonaisuuksiksi, joiden toimintaa voi verrata keskenään.

Googlen sivu määrittelee asian näin suomeksi:

Sisällön ryhmittely -toiminnon avulla ryhmittelet sisällön loogiseksi rakenteeksi, joka heijastaa mielikuvaasi sivustostasi tai sovelluksestasi.

Konkreettisin esimerkki lienee kun kerron miten olen sisällön ryhmittelyä blogissani.

Blogissani käytin ominaisuutta selvittämään kuinka paljon eri aihepiirin kuuluvia sisältöjä luetaan. Toteutin asian viemällä kategoriatiedon Google Analyticsiin aina kun käyttäjä avaa jonkin kirjoituksen sivultani. Esimerkiksi tämän kirjoituksen lähdekoodissa on rivi ”ga(‘set’, ‘contentGroup1’, ‘Google Analytics’); ”

Analyticsissä pystyn vertailemaan eri kategorioihin kuuluvien kirjoitusten suosiota kokonaisuudessa alla olevalla tavalla.

Content Groupin hyödyntäminen Analyticsissä.

Jos haluaa nähdä tarkemmin mistä yksittäisen ryhmän sisällöt koostuvat, niin se onnistuu klikkaamalla yksittäisen sisältöryhmän nimeä.

Jo yllä olevalla tavalla saa paljon irti siitä minkälainen sisältö kiinnostaa. Tästä selviää esimerkiksi löytyykö joukosta ryhmiä, joissa vaikka vietetään keskimääräistä paljon enemmän aikaa.

Jos haluaisin tarkastella asiaa tarkemmin, niin veisin yllä olevan tiedon ulos esimerkiksi Exceliin ja rikastaisin vielä tietoa julkaistun sisällön lukumäärällä ryhmittäin. Tämä antaisi enemmän arvokasta lisätietoa, kun näkisin kuinka paljon yksittäistä sisältöä / ryhmä keskimäärin luetaan.

Lisäksi tietoa voisi rikastaa myös muuten. Seuraavaksi lisään tähän tietoon sosiaalisten jakojen määrän ryhmittäin sekä myös mainosten klikkaamiset. Ainakin nopeasti mietittynä myös tämä on mahdollista Analyticsin avulla. Kirjoitan aiheesta myöhemmin lisää.

Muita esimerkkejä sisällönryhmittelyn hyödyntämisestä blogeissa on esimerkiksi kirjoittajan nimen tai julkaisuajankohdan vieminen sisältöryhmään. Jos ylläpitäisin blogia, jossa on useampi kirjoittaja, niin muodostaisin ehdottomasti tätä varten yhden sisältöryhmän. Näin näkisin kuinka paljon eri kirjoittajien tuottamaa sisältöä luetaan ja miten kirjoittaja vaikuttaa esimerkiksi keskimääräiseen aikaan tai poistumisprosenttiin.

Vastaavasti esimerkiksi verkkokaupassa samaa ominaisuutta voisi hyödyntää vaikka miten.

Sisällön ryhmittelyn käyttöönottaminen

Tällä hetkellä Analytics mahdollistaa viiden sisältöryhmän luomisen. Yksi sisältöryhmä puolestaan voi sisältää vapaan määrän eri luokkia.

Esimerkiksi tässä blogissa yksi sisältöryhmä on Kategoria ja sen luokkia ovat kaikki kategoriat, joita blogissani on ja tulee olemaan.

Sisällön ryhmittelyn käyttöönottaminen onnistuu Google Analyticsissä menemällä Järjestelmänvalvoja (Admin) –osioon ja klikkaamalla halutun profiilin alta linkkiä Sisällön ryhmittely (Content Grouping).

Täällä onnistuu uuden sisältöryhmän lisääminen. Lisääminen onnistuu joko seurantakoodin muutoksen avulla, url-osoitteen tai titlen avulla tai sitten erilaisten määritysten avulla. Itse toteutin tämän siten, että lisäsin sisältöryhmän seurantakoodin avulla.

Käytännössä tein siis yhden sisältöryhmän Analyticsissä, jonka nimesin Kategoriaksi. Tässä valitsin hakemistoksi numero 1:n eli varasin yhden viidestä paikasta tälle ryhmälle. Google Analyticsin seurantakoodiin lisäsin seuraavan PHP-skriptin (sinisellä tekstillä).

<script>

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[‘GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(‘create’, ‘X’, ‘auto’);

<?php
if (is_single()){
$category = get_the_category();
if ($category && !empty($category[0]->cat_name)){
echo “ga(‘set’, ‘contentGroup1’, ‘”.$category[0]->cat_name.”‘); \n”;
}
}
?>
ga(‘send’, ‘pageview’);

</script>

Käytännössä tämä tulostaa sivulle seuraavan rivin.

ga(‘set’, ‘contentGroup1’, ‘Google Analytics’);

Jos lisäisin esimerkiksi kirjoittajan nimen, niin loisin uuden sisältöryhmän hakemistoon numero 2 ja veisin sinne kirjoittajatiedon seuraavasti.
ga(‘set’, ‘contentGroup2’, ‘Kirjoittajan nimi’);

Lisätietoa asiasta löytyy Googlen ohjeista, vaikka ne eivät aina niin ajan tasalla tai hyödyllisiä olekaan.

Sisältöryhmän tarkastelu Google Analyticsissä

Kun sisältöryhmä on määritelty Analyticsissä ja sivulta viedään tarvittava tieto, alkaa tiedon kerääminen noin vuorokauden kuluessa.

Analyticsistä tietoja pääsee tarkastelemaan menemällä näkymään Käyttäytyminen (Behavior) -> Sivuston sisältö (Site Content) -> Kaikki sivut (All Pages) ja valitsemalla Sisällön ryhmittely (Content Grouping) –kohdasta haluttu sisältöryhmä.

Tässä oli lyhyt yleisesittely sisällön ryhmittelystä yhden käytännön esimerkin avulla. Lisää aiheesta kannattaa lukea esimerkiksi Justin Cutronin blogista.

Lisäksi vastaan mielelläni kysymyksiin ja autan sisällön ryhmittelyn käyttöönotossa jos vaan suinkin osaan.

Kommentit

  1. Oletko testannut yksittäisten linkkien klikkausseurantaa Analyticsissa? Laitoin valokuvasivustolleni sellaisen, koska haluan nähdä mitä kuvia käyttäjät klikkaavat suuremmaksi, mutta en vielä ole löytänyt Analyticsista minne klikkausraportit päätyvät…

    • Piensijoittaja says

      Terve Petri!
      Olen käyttänyt eventtejä, mutta en kyllä ihan hetkeen kovin aktiivisesti. Joissain blogeissa olen mitannut niillä esimerkiksi eri tekstimainosversioiden toimivuutta.

      Tulokset pitäisi löytyä kun valitset Analyticsistä vasemman reunan päävalikosta Behavior ja sen alta Events. Suomeksi nämä ovat tässä tapauksessa ihan loogisesti eli Käyttäytyminen ja Tapahtumat.

      Hienoja valokuvia sinulla! Mistä muuten tuo etusivun viimeinen talvimaisema-kuva on otettu?

      • Kiitos suunnistusohjeista! Taisin löytää Analyticsista oikean paikan. Sinne ei ole vielä tallennettu lainkaan dataa, joka varmaan johtui siitä kun seurantakoodistani puuttui jokin koodirivi.

        Se viimeinen kuva on Kokonniemen laskettelumäen “selkäpuolelta”. Kuva on lounasta/etelää kohti.

        • Piensijoittaja says

          Tuli muuten vielä jälkeenpäin mieleen, että ehkä sinun tapauksessasi voisit käyttää virtuaalisia sivunlatauksia eventien sijaan sen selvittämiseen mitä kuvia ihmiset katsovat.

          Ainakin itse rinnastaisin kuvan avaamisen sinun sivullasi hyvin samanlaiseksi tapahtumaksi kuin kirjoituksen avaamisen jossain toisessa blogissa. Näin mielestäni virtuaalinen sivunlataus olisi hyvä tapa tilastoida kuvan avaamiset.

          Täällä lisää virtuaalisista sivunlatauksista.
          https://developers.google.com/analytics/devguides/collection/gajs/asyncMigrationExamples#VirtualPageviews

          Kysy ihmeessä lisää jos aihe jäi mietityttämään.

          • Piensijoittaja, kiitos tuosta vinkistä. En ollutkaan tietoinen moisesta ominaisuudesta. Vaihdoin linkkeihin tuon uuden systeemin. Nyt täytyy vain odotella statistiikan kertymistä. 🙂

Jätä kommentti

*