Sarjassa Älä tee niin kuin minä teen – Salkku tyhjäksi

Tein viime viikolla perheemme mittakaavassa suuren ja todennäköisesti tyhmän päätöksen. Myin kaikki sijoituksemme Nordeaa ja Reveniota lukuun ottamatta.

Kaikkiaan olen harrastanut sijoittamista melkein kolme vuotta. Kun laskin myyntien jälkeen sijoittajaurani tuoton, huomasin jääneeni noin 200 euroa eli prosentin voitolle. Luonnollisestikaan tätä ei voi pitää millään mittarilla hyvänä tuloksena, ellei nyt halua yrittää iloita siitä, että ei jäänyt sentään tappiolle.

Lopullisen tuloksen näkee sitten jos / kun myyn myös Nordeat ja Reveniot. Tällä hetkellä Nordea on tappiolla suunnilleen yhtä paljon kuin Revenio on voitolla.

Jos siis myisin nämä heti, ei kokonaistuotto juurikaan muuttuisi.

Miksi sitten myin?

Tähän kohtaan on hyvä vielä varmistaa, että tiedän tosiaan myyntien olleen todennäköisesti tyhmä liike. Olen lukenut paljon markkinoiden ajoittamisen hankaluudesta, buy and hold –strategian järkevyydestä ja välityskulujen korkeasta osuudesta jos pieniä eriä ostaa ja myy koko ajan. Näistä järkisyistä huolimatta päädyin siis myymään lähes kaiken, joten lienee paikallaan vähän perustella.

Tärkein syy myynneille oli se, että varsinaisen sijoitustavoitteemme ei taida olla enää ajankohtainen asia. Olemme siis säästäneet muutaman vuoden päähän rahaa mahdollistaaksemme lapsen kalliin harrastuksen.

Nyt vaikuttaa kuitenkin vahvasti, että lapsemme ei oikeasti halua panostaa lajiin niin paljon kuin se vaatisi. Tärkein syy tälle on, että lapsemme haluaa laittaa koulunkäynnin harrastuksen edelle. Tätä vastaan ei luonnollisestikaan tee mieli taistella näin jollain tavalla järkevänä vanhempana.

Toki lapsen mielipide voi muuttua tämänkin asian suhteen vielä monesti. Silti tällä hetkellä tärkeintä motiivia käyttää sijoittamiseen huomattava osa perheen tuloista ei enää ole.

Toinen oikeastaan yhtä tärkeä syy on se, että perheemme elämäntilanne on muuttunut muutenkin voimakkaasti viime aikoina. En valitettavasti halua avata asiaa tässä enempää ja todennäköisesti muutokset ovat positiivisia. Silti juuri tällä hetkellä muutokset aiheuttavat tietynlaista epävarmuutta. Näin haluammekin saada hetkeksi jonkinlaista taloudellista turvaa siitä, että meillä on noin 20 000 – 30 000 euroa käteistä rahaa tilillä.

Mitä hyödyin ja opin, entä jatkanko sijoittamista?

Varsinaista taloudellista hyötyä sijoittajanurastani on hankala laskea aukottomasti. Ellemme olisi harrastaneet sijoittamista, olisi meillä tällä hetkellä asuntolainaa vähän vähemmän. Toisaalta taas osa rahoista olisi vaan kadonnut jonnekin. Lisäksi sijoittaminen sai osaltaan miettimään myös perheen menoja ja pienentämään niitä edes vähän.

Näin koenkin saaneeni sijoittamisesta jonkinlaista taloudellista hyötyä surkeasta tuotosta huolimatta.

Omasta mielestä opin sijoittamisesta paljon näinä kolmena vuotena. Ainoa negatiivinen asia on se, että läheskään aina en toiminut näiden oppien mukaan, vaan sorruin ajoittelevan sijoittajan sekoiluihin. Koen kuitenkin maksaneeni tästä hyvin kohtuulliset oppirahat.

Sijoittamista jatkan varmasti tulevaisuudessa. Luonnollisesti myöskään minun ei ole tarkoitus pitää 20 000 – 30 000 euroa rahaa jatkossa pankkitilillä etenkään näillä koroilla, vaan jotain järkevää käyttöä näille pitää keksiä.

Kun jatkossa aloitan sijoittamisen taas uudestaan, koetan avata uuden sijoitussuunnitelman kautta paremminkin asioita, joita koin oppineeni sijoittamisesta tähän mennessä. Näihin kuuluvat muun muassa sijoittamiseen käytettävän rahan osuus, buy and hold –strategia, megatrendit jne.

Tarkkaa ajankohtaa sille milloin palaan markkinoille, on hankala sanoa. Luultavasti seurailemme tilannetta ja elämäntilanteemme vakiintumista ja mietimme asiaa uudestaan syksyllä.

Brexit, Kiinan lukujen luotettavuus, valtioiden velkataakka, helikopteriraha ja keskuspankkien voima…

Tähän loppuun täytyy vielä todeta, että järkisyiden lisäksi sijoituksista luopumiseen vaikutti nykyinen taloudellinen epävarmuus. Tekisikin mieli väittää, että tällä hetkellä ilmassa on poikkeuksellisen paljon erilaisia epävarmuustekijöitä, joista osan olen luetellut väliotsikossa.

Nykyistä epävarmuutta pohti minua paremmin Bengt Holmström Talouselämän haastattelussa, joka on osittain luettavissa netistä: Arvostettu taloustieteilijä: ”Kuin ajaisi autolla, josta vaihteet yhtäkkiä katoavat”

Toisaalta taas nimimerkki moppe kirjoitti Kauppalehden keskustelupalstalla hyvin asiallisen viestin epävarmuuksista ja niiden vaikutuksista.

Yksi juttu, mikä on jäänyt sijoitusuran ajalta mieleen hyvinkin selvästi, on se, että talousuutisia seuratessa näkee kuinka koko ajan mennään kriisistä toiseen. On tsunameita, tuhkapilviä, Lehman Brotherseja, Islantia, Fukushimoja, Charlieta ja vaikka mitä. Uusi isku tulee jo ennen kuin edellistä on saatu kunnolla korjattua. Kun talous on globaalia, niin maailman toisella laidalla tapahtuva juttu heijastuu jotain kautta myös toiselle puolelle palloa.

Omalla sijoitustaipaleellani olen onnistunut viimeisen 15v aikana kasvattamaan sijoitusomaisuuttani keskimäärin määrän X joka vuosi. Asuntoani en laske mukaan sijoitusomaisuuteen. Tuo X on sama kuin sijoitussalkkuni arvo vuonna 2001 ja se on 5-numeroinen luku, joka ei ala ykkösellä.

Tämän 15v aikana on ollut vaikka minkälaista epävarmuutta markkinoilla ja horisontissa. Kohdalle on osunut monenlaista, mutta siitä huolimatta kehitys on ollut nousujohteista. Vuodesta 2001 on sijoitusteni arvo noussut 16.8-kertaiseksi.

Suosittelen lukemaan koko viestin Kauppalehden keskustelupalstalta.

Se miten nämä nykyiset epävarmuudet konkretisoituvat ja vaikuttavat kursseihin, on todella hankala ennustaa. Voihan olla myös, että nykyinen epävarma tilanne alkaakin nopeasti vakiintua ja saa aikaan positiivisten uutisten kautta jonkinlaisen helpotusrallin pörssissä. Lisäksi on hyvä muistaa, että alamäki pörsseissä alkoi jo viime vuoden puolella eli ehkä nykyiset epävarmuudet on jo hinnoiteltu arvostuksiin.

Kiitoksia kaikille lukijoille, kommentoijille ja seuraajille tähänastisesta! Toistaiseksi tämä blogi jää tauolle, mutta aktivoituu uudestaan jonkin kuukauden kuluessa. Blogiani lukeville sijoittamista aloitteleville haluan sanoa vielä vanhan viisauden vähän muokattuna. Älä tee niin kuin minä teen, mutta elä myöskään tee niin kuin minä sanon.

Loppuun suosittelen vielä lukemaan Pohatan kirjoituksen Vieläkin pahempi taloudellinen virheeni.

Tavallaan ei liity asiaan, mutta silti pystyn samaistumaan kirjoittajaan. Itseäkin vähän nolottaa tällä hetkellä, mutta hyvä kuitenkin muistaa rahalla olevan monenlaisia arvoja. Pienin näistä ei ole se, että rahan pitäisi tehdä elämästämme parempaa ja helpottaa sekä mahdollistaa asioita. Liikaa stressiä rahasta ei kannata ottaa.

Kommentit

  1. Kiitos hyvästä blogista tähän asti.

Jätä kommentti

*