Vuosi sitten aika tuntui oikealta salkun tyhjentämiseen – Tarina siitä kuinka hävisin tuhansia euroja

Kirjoitin reilu vuosi sitten myyneeni salkun lähes tyhjäksi. Tämän jälkeen myin vielä Revenion ja Nordean ja ostin syksyllä Alphabetiä ja Amazonia. Näistäkin olen nyt luopunut.

Syitä salkun tyhjäksi myynnille oli useampiakin, mutta näin jälkikäteen ajateltuna päätös myynnistä oli äärimmäisen tyhmä numeroiden valossa. En ole seurannut hirveän aktiivisesti markkinoita, mutta toki olen huomamannut nousun jatkuvan. Nyt päätin katsoa tilannetta vähän tarkemmin.

Jos olisin pitänyt edes seuraavien yhtiöiden osakkeet, olisin niiden arvo tällä hetkellä 2 400 euroa enemmän kuin myyntihetkellä.

  • Revenio
  • Nordea
  • Google
  • Amazon.com
  • Novo Nordisk

Kaikkiaan omistin yllä mainittuja osakkeita noin 8 000 eurolla eli ne muodostivat salkustani noin 30-40%. Näiden lisäksi omistin eri indeksirahastoja ja kehittyvien maiden ETF:iä.

Masennuin yllä olevasta luvusta niin paljon, että en jaksanut enää laskea kokonaistulosta. Vilkaisin kuitenkin muutaman indeksirahaston ja ETF:n kehittymisen ja voin sanoa hävinneeni yli 5 000 euroa päätökselläni myydä kaikki osakkeet.

Olo ei siis tunnu millään tavalla viisaalta tällä hetkellä. No, kokonaisuudessa jäin sijoituksistani voitolle muutaman satasen, eli sinällään en hävinnyt mitään tässä. Toisaalta taas mieli tekisi laskea tuo toteutumaton voitto tappioksi ja henkisesti näin teenkin.

Kaiken kaikkiaan meidän taloudellinen tilanne ei ole hirveästi muuttunut. Rahaa pankkitilillä on noin 15 000 – 20 000 euroa ja lisäksi olemme sijoittaneet noin 5 000 euroa toisen työnantajan tarjoamaan mahdollisuuteen.

Luonnollisesti tätä summaa ei kannata makuuttaa pankkitilillä loputtomiin, joten mielessä on taas ajatus paluusta markkinoille. Itse asiassa ostin Silmäaseman osaketta listautumisannissa, mutta tämä määrä jäi aika pieneksi.

Jatkossa aion päivittää taas blogiani säännöllisesti ja päivitän myös esimerkiksi affiliate-tuloni. Seuraavaksi kirjoitan tarkemmin siitä miten jatkan sijoittamista.

Selvää on, että tähän mennessä harrastamaani sijoitussekoilua ei kannata enää jatkaa. Minun täytynee yrittää, jos saisin vaimoni enemmän mukaan sijoittamiseen. Saisin ainakin holhoojan talon puolesta:)

Palaan siis sijoittamiseen jatkamiseen seuraavissa kirjoituksissani.

Kommentit

  1. Auts. Toi kirpaisee. Olen itsekkin likvidoinut osakesalkun pariinkin otteeseen, mutta milloinkaan en ole ollut kokonaan poissa markkinoilta. Ensimmäisen kerran tein sen kun muutin takaisin Suomeen niin myin pois Yhdysvalloissa olleen salkun, mutta samaan aikaan rakensin uutta salkkua Nordnettiin tosin hieman eri strategialla. Toisen kerran myin salkun kun siirsin sijoitukset yritykseni nimiiin ja tällöinkin strategia vaihtui toiseen ja myynnit toteutettiin osissa.

  2. Virheitä tulee tehtyä, se kuuluu asiaan. Ja virheet tietää vieheiksi vasta jälkikäteen.

    Markkinoiden ennustaminen ei ole mahdollista, joten sitä ei kannattane edes yrittää.

    Itse yritän lähteä siitä, että myyn osakkeita ainoastaan yksittäiseen yritykseen liittyvistä syistä. Eli ei “koska kurssit korkealla”. Toisekseen lähtien siitä, etten myy. Jos hinnat tuntuvat kovilta, niin se vaikuttaa siihen, etten osta lisää samaa tahtia.

  3. Piensijoittaja says

    Terve
    Ennustaminen on tosiaan vaikeaa. Itselle tuottaa myös ongelmia hintojen tulkitseminen. Esimerkiksi nyt tuntuu siltä, että osakkeet ovat kalliita, mutta niin tuntui vuosi sittenkin:) Ainoa mitä on tapahtunut sen jälkeen on se, että osakkeet ovat kallistuneet lisää.

    No, joka tapauksessa palaan markkinoille nyt ja pyrin myös siihen oikeasti, että lähtökohtaisesti sijoitukset ovat minulla kauan. Näin edessä oleva(?) lasku ei todennäköisesti vaikuta enää mihinkään 10 vuoden päästä katsottuna.

Jätä kommentti

*