Miksi yhden kuukauden euriborkorko on harvinainen valinta asuntolainan viitekoroksi?

Aikanaan ottaessamme asuntolainaan suhtauduin viitekoron valintaan yhtä suurella vakavuudella kuin sijoitustavan valitsemiseenkin.

Googlasin siis aiheesta muutaman tunnin ja päädyimme valitsemaan asuntolainamme viitekoroksi kuukauden euriborin. Tähän viitekorkoon päädyin muistaakseni hyvin pitkälti Ville Salmensuun sivun perusteella.

“Jos tehdään vertailu, jossa ovat mukana kahdentoista, kolmen ja yhden kuukauden Euribor-viitekorot, niin edullisin on lyhin eli yhden kuukauden Euribor.”

Tätä samaa väitettä tukevat muun muassa Taloussanomien, Kauppalehden ja Ylen uutiset.

Näin jälkikäteen valinta on tuntunut erittäin oikeaan osuvalta. Tälläkin hetkellä lainamme kokonaiskorko on alle yhden prosentin, vaikka marginaali oli jo kohtuullisen korkealla ottaessamme edellisen lainamme.

Miksi kuukauden tai edes kolmen kuukauden euriborin valitsee niin harva?

Valitettavasti en onnistunut löytämään tarkkaa faktaa siitä miten myönnettyjen asuntolainojen viitekorot jakautuvat Suomessa. Tämän Taloussanomien uutisen perusteella kuitenkin esimerkiksi edes kolmen kuukauden euriborin valinneiden osuus on ainakin Danske Bankissa hämmästyttävän pieni eli noin 3-4% uusista asuntolainoista.

Lisäksi suosituin viitekorko taitaa olla edelleen 12 kuukauden euribor.

Lainaa ottaessamme kaikki pankit eivät suostuneet sitomaan korkoa kuukauden euriboriin. Nykyään tilanne on vielä huonompi, joten tämä on yksi selvä syy miksi harva valitsee kuukauden euriborin.

Ainakin oman tuttavapiirini perusteella olen kuitenkin huomannut, että jostain syystä ihmiset valitsevat ihan vapaaehtoisesti helposti pidemmän euriborin.

Henkilökohtaisesti minun on äärimmäisen hankala ymmärtää tätä. Käsittääkseni valinnan voi tehdä yhden faktan ja yhden olettamuksen perusteella. Ainoa fakta on se, että lyhyt euribor on ollut tähän mennessä halvin vaihtoehto. Jos valintaa ei halua tehdä menneisyyden perusteella, niin sitten valinta pitäisi tehdä tulevaisuuden odotusten eli korkojen nousujen perusteella. Kukaan ei kuitenkaan pysty sanomaan milloin korot nousevat ja kuinka paljon, joten päätöksen pitäisi olla periaatteessa helppo. Lyhyt korko on siis kaiken olemassa olevan tiedon perusteella paras valinta.

Aina välillä joku innostuu sanomaan, että tilanne on juuri nyt erilainen, koska korot voivat vain nousta. Tämä on kuitenkin harvinaisen tyhmä väite, koska korot voivat myös laskea vielä jonkin verran tai pysyä nykyisellä tasolla vielä pitkään.

Olisiko nyt kuitenkin oikea aika vaihtaa pidempään korkoon?

Totta kai tavallaan itsekin tekisi kuitenkin mieli epäillä, että juuri nyt voisi ehkä olla hyvä aika siirtyä pidempään korkoon. Päätin miettiä asiaa menneisyyden kautta ja etsin aihetta käsitteleviä, vanhempia uutisia. Esimerkiksi vuodelta 2009 olevassa Taloussanomien uutisessa Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Matti Inha sanoo seuraavaa:

“Asuntolainan sitominen lyhyeen viitekorkoon on nyt velallisia houkutteleva vaihtoehto. Asuntovelallisen kannattaa kuitenkin jo jonkin ajan kuluttua alkaa miettiä vaihtamista pitkään viitekorkoon”

Käsittääkseni Inhalla pitäisi olla kuitenkin kompetenssia arvioida korkojen kehittymistä. Tämän uutisen perusteella voi päätellä, että myös vuonna 2009 pidempään korkoon vaihtaminen olisi voinut tuntua järkevältä.

Mielestäni tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että paras ratkaisu olisi lyhyt korko, jonka vaihtaisi juuri oikeaan aikaan pidempään korkoon. Ongelmana on kuitenkin se, että siihen ”oikeaan aikaan” voi osua vain tuurilla, joten lyhyt korko on järkevin valinta.

Kommentit

  1. Samaa olen ihmetellyt. Ihmiset varmaan ottaa sen 12 kk kun se on tapa, ei siksi että se olisi järkevää. Mä en saanut 1kk kun olin lainaa ottamassa, mutta 3kk:n euriborilla lainaa heltisi.

  2. Ehkä se on tapa, tai ehkä valitsemalla 12 kk pyritään yksinkertaisesti välttämään tuon asian ajattelemista harva se päivä. Ehkä se on laiskuutta, mukavuudenhalua tai halua valita jokin turvalliselta tuntuva ratkaisu.

  3. Yksi peruste, joka on osalla pidemmän koron vapaaehtoisen valinnan taustalla, on tosiaan kustannusten ennustettavuus aina kerralla pidemmäksi aikaa. Vastaavasti kuin valtiot ja yrityksetkin arvostavat sitä, että korkokulut ovat suhteellisen vakaita ja ennustettavia, myös moni kuluttaja arvostaa korkomenojensa ennustettavuutta pidemmäksi aikaa kerrallaan.

  4. Piensijoittaja says

    Terve!
    Varmasti turvallisuus ja ennustettavuus ovat yleisiä perusteita, mutta osaltaan syynä taitaa olla myös ymmärtämättömyys.

    No, toisaalta aihe ei ole enää tällä hetkellä kovin ajankohtainen. Mikään pankki ei taida myöntää kuukauden euriboria lainaan ja kolmen kuukaudenkin taitaa olla tiukassa.

Jätä kommentti

*