Lisäostos Nokian Renkaita – lopettaisitteko sotimisen Ukrainassa, kiitos!

Ostin Nokian Renkaita ensimmäisen kerran toukokuun lopussa noin 20 kpl alta 32 euron hintaan kuvitellen osakkeen olevan kohtuullisen halpa. Kuvitelma ei ollut oikea ja osakkeen arvo on laskenut sen jälkeen vielä lisää. Päätin kuitenkin ostaa osaketta lisää viime viikon alussa ja tein suunnilleen samankokoisen ostoksen vähän yli 28 euron hintaan.

Nyt omistan Nokian Renkaita yli 1 000 eurolla. Tämä on pienen salkkuni toiseksi suurin omistus Nordean jälkeen.

Nokian Renkaisin päädyin hyvin pitkälti kahden syyn vuoksi.

Ensimmäinen syy ostokseen on se, että uskon järjen lopulta voittavan Venäjällä ja Ukrainassa ja tilanteen rauhoittuvan. Toki tätä uskomusta koeteltiin kovasti viimeisimmän ostoksen jälkeen kun Ukrainan yllä ammuttiin matkustajakone alas.

Toivon joka tapauksessa jo ihan humanitäärisistä syistäkin tilanteen rauhoittuvan.

Sitä kuinka paljon Venäjän epävakaa tilanne on painanut Nokian Renkaiden kurssia, on minun toki hankala arvioida. Toisaalta minun on hankala löytää muita syitä siihen miksi Nokian Renkaiden kurssi on laskenut niin selvästi.

Toinen syy ostokseen on Nordnetin Jukka Oksaharjun useampikin kirjoitus Nokian Renkaista ja muun muassa twiitit, jonka perusteella Oksaharju on myös itse ostanut Nokian Renkaita.

No, vasta aika näyttää tämänkin ostoksen lopullisen viisauden.

* merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa.

Jätä kommentti

*