Lievä 2/4-burnout selätetty – takaisin säännölliseen julkaisutahtiin

Huomasin juuri, että edellisestä julkaisemastani kirjoituksesta on kulunut jo yli kolme viikkoa. Tämä on ollut blogin lyhyen historian pisin julkaisutauko, eikä vastaa ollenkaan jopa kahden viikoittaisen kirjoituksen tavoitettani.

Suurin syy julkaisutaukoon on ollut se, että olen kärsinyt jonkinlaisesta 2/4-burnoutista. Tällä tarkoitan sitä, että töissä olen jaksanut ihan normaalisti ja lasten kanssa olen ollut yhtä hyvin / huonosti kuin tavallisesti. Sen sijaan kaikenlainen normaali kuntoilu ja näiden sivustojen ylläpitäminen on tuntunut ihan mahdottomalta.

Olen yrittänyt monena iltana istua koneella ja aloittaa esimerkiksi uuden kirjoituksen kirjoittamisen tähän blogiin. Jostain syystä ajatus on tuntunut kuitenkin ihan mahdottomalta ja aika on mennyt esimerkiksi netissä surfailuun. Omalla tavalla tämä oli hyvin mielenkiintoinen kokemus, koska en koe näiden sivujen ylläpitämistä mitenkään raskaana. Ihmettelinkin kovasti miksi tämänkin sivuston ylläpitäminen alkoi yhtäkkiä tuntua niin mahdottomalta.

Samalla ymmärsin ehkä aavistuksen siitäkin miten oikeasta burnoutista kärsivältä voi tuntua jos kaikki elämässä alkaa tuntua turhalta.

No, omalla kohdalla kyse ei ollut mistään näin vakavasta. Outo tunne tämä silti oli ihmisille, joka omasta mielestä jaksaa mitä vaan…

Joka tapauksessa jatkan tästä eteenpäin taas tämänkin sivuston ylläpitämistä normaalisti.

Omalla tavallaan motivaatiota sivustojen ylläpitämiselle pitäisi tuoda se, että mainostulot ovat ylittäneet tänä vuonna joka kuukausi aikaisemmat ennätykset. Huhtikuun tilanne on vielä auki käsittelemättömien myyntien takia, mutta hyvin lähellä ennätystä sekin on.

Periaatteessa tämän vuoden lähes 1 000 euron affiliate- ja Adsense -kuukausitulojen keskiarvosta ei olisi enää hirveän pitkä matka itsensä elättämiseen kokonaan affiliate-tuloilla.

No, jatketaan nyt kuitenkin rauhallisesti eteenpäin nykyisellä linjalla ja katsotaan mihin se riittää.

Nordnetin täysin kuluttomat indeksirahastot: Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska!

Ei merkintä-, lunastus-, hallinnointi- tai kaupankäyntipalkkiota. Mukaan jo 15 €:n sijoitussummalla.

Piensijoittaja.net - miksi tämä blogi on olemassa?

Blogi oli tarina tavallisen nelihenkisen perheen tuloista ja menoista, sijoittamisen aloittamisesta ja lapsen kalliin harrastuksen rahoittamisesta Adsense- ja affiliate-tuloja sijoittamalla. Vuosien varrella tähtäin on muuttunut ja nyt tavoite on raha tai mieluummin paljon rahaa. Lisäksi kirjoituksia myös web-analytiikasta, hakukoneoptimoinnista ja Google Analyticsistä.

Löydät Piensijoittajan myös Facebookista ja Twitteristä

Jätä kommentti

*