Helmikuun tulot, menot ja asuntolainan maksuerän muutos

Helmikuussa menomme olivat kaikkiaan 6 173 euroa ja tuloja tuli 5 577. Tässäkin kuussa sain laitettua rahaa sijoituksiin 719 euroa, mikä vastaa alkuperäistä sijoitustavoitetta.

Kaikkiaan kuukauden saldo jäi 596 euroa miinukselle. Normaalisti en käyttäisi sijoituksiin rahaa tämmöisinä kuukausina. Helmikuussa oli kuitenkin muutama isompi meno, joihin olimme varautuneet etukäteen. Näin rahaa oli käytettävissä sijoituksiin miinukselle menneestä kuukaudesta huolimatta.

Muutenkin tuntuisi hankalalta jättää laittamatta rahaa sijoituksiin tällä hetkellä, kun kurssit ovat kohtuullisen alhaalla. Toki ne voivat tulla vielä paljon alemmaksikin. Silti uskon, että näinä aikoina tehdyt sijoitukset ovat jossain vaiheessa tulevaisuudessa reilusti plussalla.

Sijoitukset olivat ”normaaleita” eli pieniä summia ETF-rahastoihin Nordnetin* ETF-kuukausisäästön avulla, kuluttomia indeksirahastoja sekä Seligsonin indeksirahastoja.

Helmikuun isompia menoja olivat mätkyt ja uudet talvirenkaat autoon. Yhteensä näihin meni rahaa melkein 1700 euroa. Tähän nähden kuukausi meni taloudellisesti ihan hyvin.

Ruokaan tässä kuussa meni vain 874 euroa, mutta lisäksi ulkona syömisiin meni melkein 300 euroa. Lapsen harrastukseen meni ulkona syömisten lisäksi melkein 550 euroa.

Pienennys asuntolainan maksuerään

Kirjoitin tammikuun kuukausikatsauksessa, että en haluaisi ottaa esimerkiksi asuntolainan lyhennysvapaita. No, lyhennysvapaita emme ottaneetkaan. Sen sijaan päädyimme laskemaan asuntolainan kuukausilyhennystä 500 euroon entisen 1 000 euron sijaan.

Suurin syy tähän on se, että uskon perheemme taloudellisen tilanteen olevan kokonaisuudessa parempi ja turvallisempi, jos meillä on muutaman vuoden päästä kymmeniätuhansia euroja rahaa sijoituksissa, mutta vähän enemmän lainaa.

Toki kaikki nämä säästetyt rahat voivat mennä tulevaisuudessa lapsen harrastukseen, mutta sitten eletään tilanteen mukaan.

Lisäksi pienemmän asuntolainan kuukausierän avulla voimme käyttää rahaa lapsen harrastuksiin ja osallistua esimerkiksi toivottavasti entistä enemmän kilpailumatkoille koko perheen voimin.

Jotenkin olen alkanut tajuamaan, että välttämättä lapsen harrastusaikaa ei ole enää monta vuotta jäljellä. Näin olisikin mukavaa elää nämä vuodet huolettomasti ja nauttia tästä yhteisestä ajasta.

Luonnollisesti asuntolainastakin on tarkoitus päästä eroon jossain vaiheessa. Nykyisten korkojen ja kuukauden euriborin ansiosta asuntolaina on kuitenkin aika halpaa rahaa tällä hetkellä.

Asuntolainan ja sijoittamisen suhdetta olen pohtinut aikaisemminkin kirjoituksessani Asuntolainan maksaminen nopeasti vai sijoittaminen.

* merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa.

Piensijoittaja.net - miksi tämä blogi on olemassa?

Blogi oli tarina tavallisen nelihenkisen perheen tuloista ja menoista, sijoittamisen aloittamisesta ja lapsen kalliin harrastuksen rahoittamisesta Adsense- ja affiliate-tuloja sijoittamalla. Vuosien varrella tähtäin on muuttunut ja nyt tavoite on raha tai mieluummin paljon rahaa. Lisäksi kirjoituksia myös web-analytiikasta, hakukoneoptimoinnista ja Google Analyticsistä.

Löydät Piensijoittajan myös Facebookista ja Twitteristä

Kommentit

  1. Anonyymi says:

    Huh. Mielenkiintoista lukea selkeitä talouslukuja ihmisiltä, jotka on täysin toisenlaisessa tilanteessa kuin mitä itse elää.

    Itse justiinsa laskeskelin, että kuukausittaiset kuluni on jotain 900€ luokkaa. (500€ vuokraan, 100€ satunnaisiin laskuihin ja 300€ ruokaan kuukaudessa). Asun yksin, enkä omista autoa tai lemmikkejä. Ruokaan pyrin käyttämään max. 5€ päivässä, mutta se menee usein yli. Olen yrittäjä ja tienaan ihan kohtuullisesti, mutta pennin venyttäminen on ollut ihan oma valinta.

    Noilla teidän tuloilla saisin itse pistettyä vuodessa 56,000€ säästöön 🙂

    • Leena says:

      En tiedä, ymmärsinkö nyt ihan oikein, mitä tarkoitit. Tällä perheellähän meni ruokaan lähes täsmälleen saman verran rahaa per henkilö kuin sinulla (ulkonasyömiset mukaan lukien). Asumiskustannuksetkin olivat huomattavasti pienemmät per hlö kuin sinulla.

      • Piensijoittaja says:

        Tässä kirjoituksessa kaikki kulut ovat tosiaan nelihenkiseen perheen kuluja. Toki on ihan luonnollistakin, että nelihenkisellä perheellä ei mene ruokaan yhtä paljon rahaa / henkilö kuin yksinasuvalla.

        • Hieno blogi – jäin lukemaan pitkäksi aikaa vähän sitä sun tätä… Siis helppotajuista talousmatematiikkaa ja selkeitä ajatuksia taloudesta, tuloista, menoista, sijoittamisesta yms… Kiinostavia aiheita!

          Meilläkin 4-henkinen perhe, mutta me kamppaillaan nyt vähän toisenlaisten asioiden kanssa tilanteessa, jossa juuri myin yritykseni, ja ainakin verottajan mielestä olisin nyt kompuroinut pahasti myyntivoiton verotukseen liittyen. Tässä omassa blogissani vähän pidemmät jorinat (aika uskomaton juttu, ainakin itselleni…):

          http://lainakatto.blogspot.fi/

          • Piensijoittaja says:

            Kiitoksia kommenteista! Tsemppiä ja toivottavasti tilanteesi ratkeaa vielä onnellisesti.

  2. Essikoo says:

    Moikka
    Sattumalta eksyin lukemaan tätä kun googlettelin tietoa siitä, kannattaisiko pienentää lainanlyhennyksen kuukausierää nyt kun lainaa on jäljellä enää noin 20 000€. Pikkusia omistuksia on sen verran, että plussan puolella hyvin, joten hyvillä mielin siis.
    Mutta nuo tulot… meillä kolmihenkisessä perheessä kuukaudessa käteen jää verojen jälkeen noin 3000€ ja hyvin pärjää ja itse olen melko ison asuntolainan maksanut vuodesta 2004 lähtien.
    Akateeminen ura ei kannata ja tuollaisista kuukausituloista ei pysty edes haaveilemaan. Mutta josko uskaltaa nyt pienentää kuukausierää ja saada asumiskulut reippaasti alle 1/3 kaikista tuloista….

Jätä kommentti

*