Asuntolainan lyhennysvapaasta rahaa osakkeisiin – lopun alku?

Asetin vajaa vuosi sitten kesällä sijoittamisen tavoitteeksi saada kasaan 50 000 euroa 1.6.2019 mennessä. Kuukausittain tämä vaatisi noin 600 – 700 euron sijoittamista riippuen tuotosta.

Vuoden 2013 osalta pysyin hyvin tavoitteessani. Vuoden lopussa olin saanut sijoitettua muutaman sata euroa tavoitetta enemmän. Meneillään oleva vuosi on ollut kuitenkin haastavampi ja olen jäänyt tavoitteesta jo 1 700 euroa.

Mietin erilaisia keinoja tavoitteessa pysymiseen. Säästäväisempää elämäntyyliä olen pohtinut jo aiemminkin, mutta todennut sen hankalaksi ilman varsinaista pakkoa.

Päätinkin olla pankkiini yhteyksissä ja kysyä heidän mielipidettään lyhennysvapaiden pitämiseen tarvittaessa.

Selitin tilanteeni eli halun saada säästettyä rahaa tulevaisuutta varten asuntolainan maksamisen yhteydessä. Nopeasti päädyimme pankin henkilön kanssa siihen, että minulle järkevin tapa saada lisärahoitusta sijoittamiseen on pitää noin 1-3 lyhennysvapaata kuukautta vuodessa.

Mietimme myös lainanlyhennyksen pienentämistä, mutta itse en oikein innostunut tästä. Lyhennyksen pienentämisen jälkeen sitä olisi tullut enää tuskin koskaan nostettua takaisin. Lyhennysvapaan suhteen voin kuitenkin kuvitella, että en pitäisi sitä joka vuosi.

Keskustelun jälkeen päätin pitää kolme kuukautta lyhennysvapaata ja maksan tästä OP:n hinnaston mukaan 100 euroa. Kyseinen raha menee bonuksista, joten pidän hintaa kohtuullisena. Tavallaan ymmärrän toki bonustenkin olevan oikeaa rahaa, mutta jostain syystä se on kuitenkin helppo unohtaa.

Luonnollisesti 100 euron kulu ei ole ainoa lyhennysvapaasta koituva kulu. Itse mietin asiaa siten, että tavallaan tämä 3 000 euroa on maksettavana vielä siinä vaiheessa kun laina olisi muuten jo maksettu loppuun. Tällöin esimerkiksi korko on todennäköisesti paljon nykyistä korkeammalla.

Toisaalta taas sijoittamalla viisaasti nämä 3 000 euroa ehtii sijoitus tuottaa jo ennen lainan päättymistä toivottavasti osinkoja ja arvonnousua.

Tarkemmin lyhennysvapaan järkevyyden laskeminen ei onnistu minulta enkä toisaalta koe sitä tarpeelliseksikaan. Kuten olen jo aikaisemminkin kirjoittanut, perheemme taloudellinen tilanne voi olla muutaman vuoden päästä vaikkapa jompikumpi seuraavista.

  • A) Asuntolainaa 60 000€, ei muuta rahaa.
  • B) Asuntolainaa 80 000€, sijoituksissa 25 000€

Itse kokisin tilanteen B kaikin tavoin turvallisemmaksi kokonaisuuden kannalta. Toki minua huolestuttaa kuitenkin se, että jos onnistun kadottamaan sijoitusteni arvoa. Tällöin tavallaan ”lainarahalla” eli asuntolainan lyhennyksien väliin jättämisellä saadulla rahalla sijoittaminen ei varmasti ole järkevää.

Tämänkin asian järkevyyden näyttää kuitenkin lopullisesti vasta aika. Tällä hetkellä osakkeeni ovat tuottaneet 11,33%, indeksirahastot 5,49% ja ETF-rahastot 7,46%. Tämä antaakin jonkinlaisen henkisen selkänojan käyttää lisää rahaa sijoittamiseen. Toki yritän kuitenkin muistaa, että näin lyhyellä sijoituskokemuksella sijoituksen tuottavuudesta ei kannata tehdä liian suuria johtopäätöksiä.

Kommentit

  1. Tämän suunnitelman arviointi on hankalaa, koska sijoitusten ja asunnon tiedot ovat aika ylimalkaisia, joten lähestyn aihetta periaatteellisesti.

    Kirjoittajalla tuntuu olevan melkoinen himo, ellei suorastaan pakko, sijoittamiseen, koska hän on valmis jopa säästämisellä ja lyhennysvapailla hankkimaan lisää sijoitettavia varoja mainittuihin, riskiä sisältäviin kohteisiin.

    Asunto sijoituksena muuttovoittopaikkakunnalla on yksi turvallisimmista kohteista pitkällä tähtäyksellä, sen kertovat tilastot. Arvonnousu ei ole vuositasolla keskimäärin päätä huimaava, mutta varmuus on.

    Esimerkiksi osakkeiden tuoton saattaa syödä yksi kova talouskriisi tai sijoituskohteiden arvonpudotus, kuten tapahtui esim. vuonna 2009. Jos näin tapahtuu kirjoittajalle kun hän on sijoittanut lyhennysvapailla vapautettua pääomaa, hän menettää lainattua rahaa!

    Ihmetyttää miksi ihmeessä kirjoittaja lisää riskiä näin pienillä pääomilla? Ja on valmis kaapimaan rahaa mistä vain sijoittaakseen lisää. Eihän varmoja sijoituksia olekkaan, ei ainakaan osakkeissa.

    • Piensijoittaja says

      Terve
      Itse en ajattelisi tilannetta ihan näin negatiivisesti:) Lisäksi asiathan eivät kilpaile keskenään täysin eli maksan asuntolainaa ja harrastan myös sijoittamista.

      Toki sijoituksissakin voi menettää rahat, mutta pitkässä juoksussa ja tarpeeksi hajauttamalla pitkällä tähtäimellä taitaa tässäkin voittaa ihan tilastojenkin perusteella.

      Lisäksi asunnossa on se huono puoli, että hajauttaminen on hankalaa. Jos omistusasunnon kanssa tulee oikeita ongelmia, voi arvonnousu tai sen tuoma raha mennä esimerkiksi remonttiin.

      No, en harrasta tämän enempää vastakkainasettelua, koska itsekin tosiaan omistan asunnon ja sijoitan samaan aikaan.

  2. Hyvä pointti asunnosta sijoituskohteena. Sijoitusasunnon kanssa voi tulla ongelmia esim. onnettoman vuokralaisvalinnan kanssa, mutta arvonnosu pitkällä tähtäyksellä on aika varmaa, kun sijainti on ok.

    Kaikesta huomaa, että olet hyvin hajautetun osakesalkun kannattaja. Olen itsekin sijoittajana sijoittanut sekä suoraan osakkeisiin että erityyppisiin osake- ja korkorahastoihin.

    Kun kerran mainitsit hajauttamisesta ja sen eduista varsinkin pitkällä tähtäyksellä, olisi kiinnostavaa kuulla mikä on hajautusstrategiasi? Jos se ei ole ns. liikesalaisuus.

    • Piensijoittaja says

      Terve
      Hajauttamisstrategiani ei ole todellakaan mikään liikesalaisuus:)

      Sijoitukseni löytyvät tätä sivua skrollaamalla: Osakesalkku, rahasto- ja ETF-sijoitukset.

      Tilanne on siis aika pahasti levinnyt… Palaan asiaan lähiaikoina aiheeseen liittyvillä kirjoituksilla.

  3. Mielenkiintoinen artikkeli.
    Tästä on nyt kulunut sen verran paljon aikaa kun tämä on kirjoitettu, että nyt voi varmaan kysyä että miten kävi?
    Tuliko voittoa / kannattiko?

  4. Itse kilpailutin oman asuntolainani muutama vuosi sitten ja sijoitin siinä säästämäni rahat rahastoon. Voin sanoa että se kannatti!

  5. Mäkin kokeilin lyhennysvapaita kuukausia asuntolainasta, ja omasta mielestäni se toimi. Itse koin, että nyt korkojen ollessa alhaiset, on hyvä pitää asuntolainan maksamista tauolla. Katsotaan tuottaako siitä saadut ja sijoitetut rahat kuinka paljon. Olisi mielenkiintoista kuulla, että miten sinun kohdallasi kävi.

  6. Lyhennysvapaa on hyvä pitää aina näin kesän tienoilla, niin jää rahaa rentoutumiseen perheen kanssa. Meillä on myös tapana kilpailuttaa asuntolaina kerran kahdessa vuodessa ja aina se on oikeastaan kannattanut. Tästä tietenkin jää säästöön aina mukavasti ja ne kasvavat varovaisesti korkoa rahastoissa.

  7. Piensijoittaja says

    Vastailen nyt pitkän ajan jälkeen näihin kommentteihin samalla kun julkaisin pitkästä aikaa uuden kirjoituksen. Tiinalle ja Petrille sen verran, että en oikeastaan koskaan laskenut kunnolla kannattiko lyhennysvapaa. Todennäköisesti ei, kun tuli myytyä salkku tyhjäksi keväällä.

    No, oppia ikä kaikki ja nyt aloitan sijoitukset taas uudestaan vähän viisaampana:)

    • Salkun myyminen tyhjäksi kuulostaa tutulta =)
      Minulla oli kova inspiraatio sijoittamiseen alkuvuodesta ja salkku näytti kesällä jo varsin hyvältä.
      Sitten tuli jonkinlainen “henkinen” krapula ja mielenkiinto lopahti.
      Tämän seurauksena myin myös oman salkkuni tyhjäksi. Nyt syksyn saapuessa mielenkiinto on jälleen herännyt uudelleen. Onko suosituksia mitä salkkuun kannattaa hommata?

      • Piensijoittaja says

        Terve Markus!

        Mukavaa kun muutkin sekoilevat salkun kanssa:)

        Tuntisin itseni kovin edesvastuuttomaksi, jos yrittäisin antaa sijoitusneuvoja tällä track recordilla! Itse omistan tällä hetkellä Googlea ja Amazonia ja niistä en luovu ikinä…

        • Googlen osakkeiden osto on ollut mielessä myös jonkin aikaa. Olen vain miettinyt sopivaa summaa, minkä siihen uskaltaisi sijoittaa. Vaikka toisaalta, en usko että Googlen osakkeen arvo tulee kovin pian laskemaan, vaan ehkä päin vastoin. Mitä mieltä muut ovat Googlen osakkeista?

  8. Paul E says

    Kiitos sivustoistasi! Olen pitkän tauon (8 vuotta) jälkeen aloittamassa taas osakkeiden ostoa. Rautaruukilla tein hyvät voitot v 2007, voittoa tuli 3500€, muistaakseni 7000€ sijoituksella minkä sain vuoden rauhanturvareissupalkoista löysänä rahana käyttöön. Yrityksillä meni silloin lujaa. Aloitin 1999 ihan tietämättömänä, kaverini opetti pikakaupoista kaiken ja silloin Nokian osakkeilla sai viikoissa +12 % voitot. Nyt pitäisi aloittaa piskuisella 500€ potilla. Nyt on lokakuu ja katsoin että Nokian renkaat oy on nostanut kurssiaan aina renkaanvaihtokuukausina. Huomasin myös ruokateollisuuden kurssien nousevan hetkellisesti paljon Joulun alla, esim HK ja Atria. Tammikuussa onkin hiljaista markkinoilla kun kuluttajien taskut on tyhjinä. Laskin tekeväni hyvällä tuurilla 500€ sijoituksella noin 20€ voiton kertakaupalla. Jos niitä olisi edes x 2 per kk, olen parilla hiiren klikkauksella tienannut 40€ eli vajaan autotankkauksen verran. Tärkeintä olisi myydä nopeasti pois, ennen kuin osakehinta yllättäen taas tippuu.

    • Piensijoittaja says

      Terve!
      Itse olen jättänyt niin sanotun päiväkaupan kokonaan väliin ja jotenkin vierastan ajatusta taistella ohjelmia vastaan tässä tapauksessa. Lisäksi noin pienellä summalla välityspalkkiot vievät mahdollisesta voitosta suhteettoman suuren osan.

      No, yrittänyttä ei laiteta ja minä en ole neuvomaan ketään omien sekoilujeni jälkeen:)

Jätä kommentti

*